RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 101
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut asiat
Eymplk 13.12.2023 § 101
3/00.01.02/2023
Rakennustarkastaja kertoi ennakkotietona kuntaan saapuneista poikkeuslupahakemuksista, jotka tulevat lautakunnan päätettäviksi alkuvuoden aikana.
Mirja Vaittinen muistutti lähestyvistä presidentinvaaleista. Vaalimainostelineet tulee olla paikallaan 15.1. mennessä.
Lisäksi Mirja Vaittinen muistutti Lahnasentien auraamisesta ennen Lahnasenkoskella järjestettävää uuden vuoden ilotulitusta.
Mirja Vaittinen myös esitti, että paloaseman yhteyteen voisi asentaa näytön, josta näkisi kellonajan ja lämpötilan. Aiemmin em. ovat olleet nähtävissä Pankkikadulla, mutta näyttö ei ole toiminnassa. Samassa yhteydessä Anne Poutanen ideoi, että Simpeleen torille voisi asentaa Webkameran. Tekninen johtaja kertoi, että asiaa voidaan selvittää torialueen viihtyvyyden parantamisen suunnittelun yhteydessä.
Veeti Torkkeli kertoi, että Simpeleen keskustaan valmistuneen kokoontumispaikan säännöt ovat valmistelussa nuorten vaikuttajaryhmässä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |