RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kirsikkapuiston perustaminen Simpeleen paloaseman yhteyteen
Eymplk 24.04.2024 § 40
41/00.01.02/2022
Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja
p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi
Rautjärven kunnalle on jätetty kuntalaisaloite 25.11.2022 Kirsikkapuiston perustamisesta Simpeleen paloaseman ja Simpeleentien väliselle viheralueelle.
Eymplk 22.03.2023 § 25:
”Elinympäristölautakunta päättää, että elinympäristöpalvelut aloittavat aloitteen valmistelun kuulemalla aloitteen tekijää, selvittämällä aloitteen toteuttamiskelpoisuuden ja mahdolliset kustannukset. Em. selvitysten jälkeen asia tuodaan päätettäväksi lautakunnalle.
Aloitteen käsittelyn aloittamisesta välitetään tieto aloitteen tekijälle.”
Tekninen johtaja on käynyt keskutelun aloitteen tekijän kanssa puhelimitse 16.4.2024. Keskustelun yhteydessä esiin nousi ajatus kirsikkapuiden sijoittamisesta Simpeleen paloaseman ja Saniaiskadun väliselle alueelle ao. kuvan mukaiseen kohtaan.
Kuva. Paloasemaan, Simpeleentiehen ja Saniaiskatuun rajautuva viheralue.
Alueella olisi mahdollista sijoittaa kirsikkapuiden istutusväli huomioon ottaen n. 70-80 puuta. Samalla puut antaisivat näkösuojaa paloaseman öljyntorjuntavaraston takana sijaitsevalle pelastuslaitoksen harjoitusalueelle.
Lisäksi aloitteen tekijän kanssa ideoitiin, että kirsikkapuu istutettaisiin kuntaan syntyneille lapsille. Lapsen vanhemmat voisivat halutessaan istuttaa puun alueelle merkattuun kohtaan.
Yhden puun istuttamisen kustannukset tulisivat olemaan arviolta n. 120 €. Taimet vaativat istutusvaiheen jälkeen kastelua, mutta sen jälkeen ne eivät juurikaan vaadi hoitoa. Kirsikkapuita on mahdollista istuttaa keväästä aina syksyyn.
Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho
Päätösehdotus Elinympäristölautakunta käy keskustelun aloitteen tekijän kanssa käydyn keskustelun perusteella esiin nousseista ajatuksista ja tekee päätöksen jatkotoimenpiteistä.
Päätös Elinympäristölautakunta päätti, että kirsikkapuisto perustetaan valmistelussa esitettyyn paikkaan Simpeleen paloaseman yhteyteen. Lisäksi lautakunta päätti, että puistoon istutetaan kirsikkapuu kuntaan syntyneille lapsille. Edellisenä vuonna syntyneille lapsille istutetaan puu keskitetysti seuraavana keväänä. Lapsen vanhemmat voivat halutessaan istuttaa puun lapselleen. Muussa tapauksessa kunta hoitaa puun istuttamisen. Elinympäristöpalvelut laativat alueelle istutussuunnitelman ja ensimmäiset puut on mahdollista istuttaa keväällä 2024 vuoden 2023 aikana syntyneille lapsille.
Aloitteen tekijää tiedotetaan aloitteen käsittelystä.
Anne Poutanen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 15.23.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |