Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 72


 

Kuntalais- ja valtuustoaloitteet 2023

 

Kh 06.05.2024 § 72 

28/00.01.02/2023

 

 

Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, heli.janhunen@rautjarvi.fi

 

Kuntalain mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä, säätiöllä ja palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet on tuotava valtuuston tietoon vähintään kerran vuodessa.

 

Valtuuston työjärjestyksen mukaan kunnanvaltuustolle on vuosittain tuotava huhtikuun loppuun mennessä luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, jos valtuusto ei ole niitä lopullisesti käsitellyt.

 

Vuonna 2023 jätetyt kuntalais- ja valtuustoaloitteet

 

Senioripassin käyttöönotto Rautjärvellä

3.2.2023 Anne Sepposen aloite

- Hyvinvointilautakunta käsitellyt asiaa 21.2.2023 ja aloittanut asian selvityksen, senioripassin käyttöönotto käsittely jatkunut helmikuun 2024 kokouksessa, päätöksessä todetaan, että valmistelua jatketaan ja hyvinvointilautakunta päätti, että elokuussa 2023 hyvinvointilautakunnassa käsitelty valtuustoaloite (22.08.2023 § 69 ) alle 18-vuotiaiden maksuttomista liikuntatiloista liitetään käsittelyyn mukaan, sillä nämä asiakokonaisuudet liittyvät toisiinsa. Valmistelutyö tuodaan käsiteltäväksi hyvinvointilautakuntaan syksyn 2024 aikana ja mahdollinen uusi toimintatapa otetaan käyttöön 1.1.2025 alkaen.

 

Hiitolanjoen yllä olevan rautatiesillan valaiseminen

10.5.2023 Kati Peipon aloite

- Asiasta keskusteltiin elinympäristölautakunnan kokouksessa 27.9.2023. Lautakunta piti hyvänä ajatusta ratasillan valaisemisesta. Kuitenkin ratasilta kuuluu valtion Väylävirastolle, eikä kunta pysty päättämään siihen liittyvistä toimenpiteistä. Kunta voi viedä viestiä sillan valaisemisesta Väylän suuntaan sopivassa yhteydessä.

 

”Kulttuuria kunnanraitille”

Josefina Nissilän valtuustoaloite 12.6.2023

- Käsittelyssä hyvinvointilautakunnassa helmikuussa 2024, hyvinvointilautakunta hyväksyi katutaiteen yhdeksi hyvinvointia edistäväksi toimintatavaksi Rautjärven kunnassa ja katutaidetta tullaan toteuttamaan yhteistyössä kuntalaisten kanssa.
 

Opastaulut Hiitolanjoella sekä kunnantalon latauspisteen lähellä

Keskustan valtuustoryhmän, Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän ja Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite 4.9.2023.

- Elinvoimatiimi on selvittänyt ensisijaisena vaihtoehtona sähköisiä opastauluja, joita ei vielä saada käyttöön, koska haettua hankerahoitusta ei saatu. Väliaikaisratkaisuna otetaan käyttöön olemassa olevia opastaulurunkoja. Kunnantalon infotaulun toteutus ratkaistaan Simpeleen torin käynnistyvässä uudistamisessa.

 

Simpeleen kotikadun suojeleminen jälkipolville

8.9.2023 Seija Raatikaisen aloite

- Asiasta keskusteltiin elinympäristölautakunnan kokouksessa 27.9.2023. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen (liikelaitos- ja lupajohtokunta) on vuosittain suorittamallaan ympäristökierroksellaan havainnut Kotikadun muutamien rakennuksien ja pihojen huonon kunnon. Kiinteistöjen omistajille on laitettu korjauskehotukset asiaan liittyen ja asia etenee sitä kautta.

 

Voimassa oleva asemakaava ei aseta suojelua tai erityisehtoja ”Kapkaupungin” alueelle ja Kotikadulle. Kuitenkin rakennuksien julkisivujen kunnostuksien yhteydessä on pyritty hyvällä menestyksellä vaalimaan Kotikadun perinnettä, jossa joka toinen talo on vihreä ja joka toinen keltainen. Simpeleen asemakaavan seuraavan päivityksen yhteydessä voidaan kaavamääräyksillä ottaa huomioon ”Kapkaupungin” historia ja sen erityispiirteet.

 

Aloite Silamusjoen matonpesupaikan sillan uusiminen ja korottaminen

7.9.2023 Esa Räikkösen aloite

- Asiasta keskusteltiin elinympäristölautakunnan kokouksessa 27.9.2023. Silamuksen matonpesupaikan kohdalla Silamusjoen ylittävän sillan on aikanaan rakentanut Parikkalan Valo Oy, kun heillä on ollut tarvetta päästä huoltamaan laitteitaan joen toiselle puolelle. Nykyään tarvetta ei enää ole, joten heillä ei myöskään ole tarvetta pitää siltaa kunnossa. Kunta on uusinut siltarakenteita tarpeen mukaan, jotta silta on ollut suurin piirtein turvallinen kulkea. Tällä hetkellä ja ainakaan vuodelle 2024 ei ole suunnitelmissa sillan korjausta tai korottamista. Kunta suunnittelee parhaillaan kävely- ja pyöräilyreittejä ja yksi mahdollinen reittilinjaus voisi kulkea Silamusjoen kautta. Näiden toteuttamisen yhteydessä tai kun Hiitolanjoen ja Silamusjoen muu virkistyskäyttö (kalastus, melonta, jne.) kehittyy, sillan kunnostus ja korottaminen voi tulla ajankohtaiseksi.


Pääsy kirjastoon aukioloaikojen ulkopuolella

24.10.2023 Aila Revon aloite kuntalaisaloite.fi palveluln kautta

- Aloite on hyvinvointilautakunnan valmistelussa.

 

Vuodelta 2022 siirtyneet aloitteet

 

Tiiliruukin venelaituri

1.4.2022 aloite kuntalaisaloite.fi palvelun kautta: Jere Kankareen ja 32 muun ehdotus, että Rautjärven kunta rakentaisi /rakennuttaisi yhden laiturin lisää tiiliruukkiin. Laituri täyttyisi saman tien ja paikkojen hintaa voisi nostaa huoletta nykyisestä ja sillä laituri maksaisi itseään takaisin mukavasti

- Aloite on otettu huomioon alueen yleissuunnitelmassa ja toteuttamisen aloittamiseen varattu määräraha 2024 talousarvioon.

 

Äänestyspaikkojen ja -aktiivisuuden lisääminen

25.4.2022 Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän aloite äänestyspaikkojen ja -aktiivisuuden lisäämisestä

- Kunnanhallitus vahvisti vuoden vaalien äänestyspaikat 8.8.2023 § 130. Äänestyspaikkojen lisäämiseen ei ole mahdollisuuksia, koska äänestyspaikan edellytykset täyttäviä tiloja ei ole käytettävissä. Toimivaa teknistä ratkaisua liikkuvalle äänestyspaikalle ei ole saatu ratkaistua.

 

 

 

 

Taajamametsien siistiminen

13.6.2022 Taina Longan valtuustoaloite taajaman metsien siistimiseksi.

- Kunnan omistamia taajamametsäalueiden kuntoa on kartoitettu ja taajamametsien raivausta on tehty mm. Viipurinkadulla, Simpeleen Urheilukeskuksen ympäristössä, Matomäenkadulla, Mäkikadulla ja Rantalankadulla. Taajamametsien raivauksia jatketaan tulevina vuosina. Lisäksi useilla alueilla kuntalaiset ovat voineet siistiä kunnan omistamia alueita ja saaneet niistä polttopuita. Kuntien metsänhoitosuunnitelmassa ei ole juurikaan huomioitu taajamametsien hoitoa. Metsänhoitosuunnitelma tulee päivittää 2025 ja sen yhteydessä on tarkoitus laatia hoitosuunnitelma myös taajamametsille.

 

 

Kunnan tilojen maksuttomuus alle 18-vuotilaille

13.6.2022 Rautjärven SDP:n valtuustoryhmän aloite / Timo Paajanen: Kunnan tilojen käyttö, kunnan omistamien tilojen (salit, muut tilat) käyttö maksuttomiksi alle 18-vuotiaille

- Aloite hyvinvointilautakunnan valmistelussa vuoden 2024 talousarvion laadinnassa huomioitavaksi.

 

Kirsikkapuiston perustaminen

25.11.2022 Matti Terävän aloite Kirsikkapuiston perustamisesta Simpeleentien ja paloaseman väliselle alueelle

-Elinympäristölautakunnan päätös 24.4.2024  puiston perustamisesta Simpeleen paloaseman läheisyyteen Simpeleentien ja Saniaiskadun kulmaan.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto merkitsee tiedokseen valtuusto- ja kuntalaisaloitteet vuodelta 2023 sekä siirtyneet aloitteet vuodelta 2022 ja toteaa seuraavat aloitteet loppuun käsitellyksi:
- Hiitolanjoen yllä olevan rautatiesillan valaiseminen
- Kulttuuria kunnanraitille
- Opastaulut Hiitolanjoella sekä kunnantalon latauspisteen lähellä
- Simpeleen kotikadun suojeleminen jälkipolville
- Aloite Silamusjoen matonpesupaikan sillan uusiminen ja korottaminen
- Tiiliruukin venelaituri
- Äänestyspaikkojen ja -aktiivisuuden lisääminen
- Taajamametsien siistiminen
- Kunnan tilojen maksuttomuus alle 18-vuotilaille
- Kirsikkapuiston perustaminen

 

Päätös Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto merkitsee tiedokseen valtuusto- ja kuntalaisaloitteet vuodelta 2023 sekä toteaa päätösehdotuksessa esitetyt aloitteet loppuun käsitellyksi.