Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 99


 

Kuntalaispaneelien toiminnan käynnistäminen

 

Kh 03.06.2024 § 99 

76/00.01.03/2024

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p-0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi 13.5.2024 § 4 kunnanvaltuusto hyväksi kuntalaisten osallisuuden ja kuulemisen mallin kunnan toiminnassa noudatettavaksi.

 

Uudeta kuulemisen ja osallisuuden muotona otetaan käyttöön kuntalaispaneelit , joiden tehtävänä on tuoda kuntalaisnäkökulmaa valmistelussa olevien asioiden vaikuttavuuden ennakkoarvioinnissa ja toimenpide esityksinä. Paneeleita tulee pyytää lausunnot aina ohjelmallisesta kehittämisestä. Paneeleja on myös mahdollista käyttää osallistuvan budjetoinnin toteuttamisessa. Paneelit toimivat kunnanhallituksen nimittäminä toimikuntina. Lakisääteiset vaikuttamistoimielimet vanhus ja vammaisneuvosto sekä nuorten vaikuttajaryhmä toimisivat myös paneeleina. Muita paneeleja olisivat

  • Järjestöpaneeli
  • Lapsiperhepaneeli
  • Yrittäjäpaneeli

 

Uusiin paneeleihin kutsutaan 6 – 10 jäsentä järjestöjen ja kuntalaisten esityksestä. Paneelien toimintakausi on 2 – 4 vuotta. Paneelien kokoonpanossa tulee ottaa huomioon kunnan eri osa-alueet, edustavuus paneelin kohderyhmässä ja sukupuolijakauma.

 

Paneelien käyttö ennakkoarvioinnissa edellyttää säännöllisyyttä, jotta niiden hyödyntäminen valmistelussa muodostuisi jatkuvaksi käytännöksi. Esityksen mukaan paneelit kokoontuisivat 4 kertaa vuodessa kunnan toiminnan vuosikellon mukaisesti:

 

1. paneeli, helmikuu: käyttösuunnitelmat ja toimeenpano

2. paneeli, toukokuu: tilinpäätös, 1. neljännesvuosiraportti, talousarvion laadintaohjeet ja paneelin kohderyhmään liittyvien tarpeiden huomioiminen tulevassa talousarviossa 

3. paneeli, syyskuu: strategian toteutumisen seuranta

4. paneeli, marraskuu: hyväksyttäväksi menevät suunnitelmat ja ohjelmat, kuten talousarvio, hyvinvointisuunnitelma, investointisuunnitelma ym.

 

Paneelit voisivat kokoontua myös muulloin tai yhdessä yksittäisen valmisteltavan asian ennakkoarviointia varten.

 

Kullekin paneelilla olisi nimetty vastuuhenkilö kunnan hallinnosta. Asioiden tuominen paneelien käsittelyyn olisi kuitenkin kunkin asian vastuuvalmistelijalla erityisesti siltä kohderyhmältä, jonka ennakkoarviointia käsiteltävä asia edellyttää.

 

Paneelien toiminnan käynnistämistä varten kunnanhallitus pyysi 31.5.2024 mennessä julkisesti esityksiä kuntalaisilta ja järjestöiltä paneelien jäseniksi. Kokouksessa esitellään saadut ehdotukset paneelien jäseniksi.

Paneelien kokoonpanon tulee kattaa kunnan eri toimialoja ja alueita edustavista jäsenistä, jotta ennakovaikutusten arviointiin saadaan riittävän laaja näkemystä.

 

Paneelien toiminnalle tulee kunnanhallituksen vahvistaa toimintasäännöt, jotka pyritään valmistelemaan kunnanhallituksen kokoukseen 24.6.2024. Jos paneelit voidaan asettaa samassa kokouksessa paneelien toiminta voisi käynnistyä syyskuussa 2024.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi ehdotukset paneelien jäseniksi ja antaa tarvittavat jatkovalmisteluohjeet paneelien toiminnan käynnistämiseksi.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää jatkaa paneelien jäsenten esittämisaikaa heinäkuun loppuun saakka kattavuuden varmistamiseksi ja paneelien nimeäminen siirtyy elokuulle.

Päätös
Kunnanhallitus päätti jatkaa paneelien jäsenten esittämisaikaa muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.