Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 119


 

Valtuustoaloite äänestyspaikkojen ja -aktiivisuuden lisäämisestä

 

Kh 03.06.2024 § 108 

 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä on jättänyt 25.4.2022 aloitteen äänestyspaikkojen ja -aktiivisuuden lisäämisestä. Aloite on ollut esillä keskusvaalilautakunnan muissa asioissa maaliskuussa 2023. Aloite todettiin loppuun käsitellyksi kunnanvaltuuston kokouksessa 13.5.2024.

 

Mirja Vaittinen jätti aloitteen uudelleen käsiteltäväksi kunnanvaltuuston kokouksessa 27.5.2024.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus siirtää aloitteen käsiteltäväksi keskusvaalilautakunnalle.

 

Päätös Mirja Vaittinen jätti aloitteen omana aloitteenaan uudelleen käsiteltäväksi.

Muutettu päätösehdotus
Kunnanhallitus pyytää kirjallisen lausunnon aloitteesta kesäkuun 2024 aikana.

Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi aloitteen käsittelyn muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Kesvlk 07.06.2024 § 14 

 

 

 

Valmistelija Helena Myllys, keskusvaalilautakunnan sihteeri

 p. 040 181 4013, helena.myllys@rautjarvi.fi

 

 Mirja Vaittinen jätti aloitteen omana aloitteenaan uudelleen käsiteltäväksi, valtuuston kokouksessa 27.5.2024.
 

Esittelijä Kokouksen puheenjohtaja

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus pyytää kirjallisen lausunnon aloitteesta kesäkuun 2024 aikana.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta toteaa lausuntonaan:

Keskusvaalilautakunta pyytää kunnanhallitusta selvittämään kauppojen halukkuutta tarjota tilat ennakkoäänestykselle tai mahdollisuutta järjestää siirrettävä kontti tai auto kaupan pihalle äänestystä varten, ottaen huomioon äänestyspaikan esteettömyys.

Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Ennakkoäänestyspaikkoja tulisi perustaa riittävä määrä ja eri puolille kuntaa/kaupunkia, jotta äänestäjät jakaantuisivat mahdollisimman tasaisesti eri paikkojen kesken, jolloin suuria ruuhkia ei syntyisi. Ennakkoäänestyspaikassa on voitava pitää riittävät etäisyydet äänestämään tulleiden kesken. Kunnanhallituksen asiana on tehdä ennakkoäänestyksen toimittamista varten tarvittavat hankinnat siten kuin hankinnat kunnassa suoritetaan. Jos kunta järjestää ennakkoäänestyksen jonkin ulkopuolisen tahon tiloissa, esimerkiksi kauppakeskuksen aulatilassa, se sopii siitä itsenäisesti suoraan asianomaisen tahon kanssa. Yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja määrätessään kunnanhallituksen on otettava huomioon tämän kirjeen liitteessä 1 (kohta 1) mainitut näkökohdat.

Äänestyspaikkojen määrää, 2 kpl, keskusvaalilautakunta pitää riittävänä. Liikkuvan äänestyksen järjestäminen tuo mukanaan liikaa kustannuksia, sekä haasteita tietoliikenneyhteyksille. Keskusvaalilautakunta muistuttaa että, jos kaupassa järjestetään äänestystä on ehdokkaiden tai puolueiden tekemä mainostus kiellettyä kaupan läheisyydessä, kuten parkkipaikalla.

 

 

 

Kh 24.06.2024 § 119 

11/00.01.02/2024

 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunnan antaman lausunnon perusteella kunnanhallitus toteaa, että uusien kiinteiden ennakkoäänestyspaikkojen lisääminen ei äänestysaktiivisuuden lisäämiseksi ole tarkoituksenmukaista.

Liikkuvan ennakkoäänestysyksikön perustamiseen voidaan palata, kun tietoliikenneyhteydet voidaan riittävällä tavalla varmistaa, mikä edellyttää merkittävää operaattoreiden mobiiliyhteyksien paranemista kunnan alueella.

Kunnanhallitus esittää, kunnanvaltuustolle, että valtuusto toteaa Mirja Vaittisen valtuustoaloitteen tässä vaiheessa loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.