RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.11.2024/Pykälä 198
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muut asiat
Kh 04.11.2024
33/00.01.02/2024
Kuntaan on jätetty palaute jalkakäytävien puhdistamisesta lehdistä. Palautteeseen ei ole vastattu. Mikä on palautteeseen vastaamisen aika?
- Palautteet toimitetaan eteenpäin sille toimialalle, jota asia koskee. Palautteisiin vastataan mahdollisimman pian, jos niistä löytyy palautteen jättäjän yhteystiedot. Yhteystiedot on kirjoitettava palautteeseen. Järjestelmään ei jää automaattisesti tietoa palautteen jättäjän tiedoista.
Lauantaina 2.11.2024 Simpeleellä järjestettiin Itä-Suomen Aluemestaruuskilpailut painissä. Järjestäjänä toimi Simpeleen Vesa. Palautetta on tullut ettei kunta ole tukenut kilpailujen järjestämisessä.
- Kunnalta ei ole tukea pyydetty ennen kilpailuja. Kunnanhallitus päätti, ettei tilavuokraa laskuteta.
Päätös Kunnanhallitus merkitsi muut esille tulleet asiat tiedoksi ja ettei Simpeleen Vesalta laskuteta tilavuokraa painikilpailuihin käytetystä tilasta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |