RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.12.2024/Pykälä 217
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnanhallituksen tulosalueen saatavien poistaminen
Kh 03.12.2024 § 217
128/02.06.01/2024
Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja
p. 040 354 0292, heli.janhunen@rautjarvi.fi
Erääntyvien saatavien perintä on ulkoistettu Intrum Justitia Oy:n hoidetta-vaksi.
Hallintosäännön (5 luku 23 § kohta 18) mukaan kunnanhallitus päättää saatavien poistamisesta. Saatava voidaan poistaa, jos velallinen on todettu varattomaksi tai muutoin saatava on epätodennäköinen. Tileistä poistaminen ei vapauta velallista maksuvelvollisuudesta, minkä johdosta poistettujen saatavien perintää jatketaan saatavan vanhenemiseen saakka.
Poistettava summa on yhteensä 53,03 euroa. Poistettavan saatavan yksityiskohtainen erittely esitellään kokouksessa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää poistaa saatavat esityksen mukaisesti ja toteaa, että perintätoimenpiteitä tulee jatkaa soveltuvin osin.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |