RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 230
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työhyvinvointikysely 2024
Työtk 20.11.2024 § 22
Valmistelija Saila Tuononen, henkilöstösihteeri
p. 040 565 2662, saila.tuononen@rautjarvi.fi
Rautjärven kunnan työhyvinvointikyselyn tarkoituksena on saada tietoa kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvoinnista ja sen kehittämistarpeista.
Työhyvinvointikysely on tehty edellisen kerran vuonna 2023 ja se on sovittu tehtäväksi vuoden välein. Työhyvinvointikysely toteutettiin
30.09.- 16.10.2024 välisenä aikana.
Työhyvinvointikysely toteutettiin sähköisenä kyselynä, jonka pohjana oli edellisen vuoden kysely, johon oli lisätty muutama uusi kysymys. Kyselyn tuloksia pystytään pääosin vertaamaan edellisen vuoden tuloksiin. Kokonaisuudessaan kyselyyn vastasi 80 henkilöä, joka oli 63,49 % koko henkilöstöstä. Vuonna 2023 vastaajia oli 77 kpl, joka oli 56,6 % henkilöstöstä.
Tuloksen analyysi:
Työn sujuminen työyhteisössä koettiin pysyneen kokonaisuutena lähellä edellistä vuotta. Ristiriitojen käsittelyn työyhteisössä koettiin huonontuneen viime vuodesta. Toisaalta 73 % vastaajista oli täysin tai melko samaa mieltä, että työntekijät antavat toisilleen myönteistä ja rakentavaa palautetta.
Työtehtävien ja voimavarojen osalta mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen ja vaikuttamisen omaa työtä koskeviin asioihin koettiin parantuneen, mutta ajankäytön koettiin heikentyneen.
Terveydestä ja työkyvystä ei ole vertailutietoa edelliseltä vuodelta. Osa-alueen kokemukset olivat pääsääntöisesti positiivisia. Huomiota herätti, että vain 46 % vastaajista ei koe työtään henkisesti raskaaksi.
Etätyön koetaan helpottavan perheen ja työn yhteensovittamista. Vastaajat tuntevat olevansa tärkeä osa työyhteisöä ja saavat tyydytystä työstään.
Epäasiallinen käytös tai häirintä on Rautjärvellä harvinaista. Vähättelyä tai sivuuttamista on muutaman kerran kokenut 31,2 %.
Lähijohtajien ja henkilöstön välillä koetaan olevan luottamuksellinen ilmapiiri toisaalta lähijohtajilta toivotaan lisää palautetta. Kehityskeskustelujen ei edelleenkään koeta vastaavan odotuksia.
85 % henkilöstöstä on tietoinen miten toimia jos työkyky on uhattuna.
Kehittämiskohteet ja toimenpiteet:
Rautiaiseen on suunnitteilla perehdyttämisosion laajentaminen ja tietojen lisääminen. Rautiaisen käytön lisääminen henkilöstön keskuudessa lisäisi työn sujuvuutta.
Prosessikuvausten päivittämistä jatketaan vuonna 2025, samalla pyritään aikatauluttamaan vuosikellojen avulla kokousrytmi lautakuntien, kunnanhallituksen ja -valtuuston välillä toisiaan tukevaksi.
Avoimessa palautteessa tulleisiin epäkohtiin pyritään kiinnittämään huomiota työyksiköiden palavereissa.
86 % vastanneista suosittelisi Rautjärven kuntaa työnantajana, vuonna 2023 prosentti oli 88.
Tiedote työhyvinvointikyselystä annetaan henkilöstölle ja medialle kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen.
Esittelijä Hallintojohtaja Janhunen Heli
Päätösehdotus Työyhteisökunta merkitsee tiedokseen työhyvinvointikyselyn 2024 tulokset.
Päätös Työyhteisötoimikunta merkitsi henkilöstön työhyvinvointikyselyn 2024 tulokset tiedokseen ja esittää ne edelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Kh 09.12.2024 § 230
124/01.04.01/2024
Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja
puh. 040 3540 292, heli.janhunen@rautjarvi.fi
Vuoden 2024 työhyvinvointikyselyn tulokset noudattivat linjaltaan edellisen vuoden kyselyn tuloksia. Selkeästi erottuvia epäkohtia ei kyselyssä noussut esiin. Kehittämiskohteeksi nostettiin kehityskeskustelut. Henkilöstö kokee, ettei saa työstään tarpeellista palautetta riittävästi. Kehityskeskustelujen roolia palautteen antona pyritään tehostamaan.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen työhyvinvointikyselyn 2024 tuloksen ja työhyvinvoinnin hyvän tason jatkumisen.
Kyselyn tulokset tulee käydä läpi työyksiköissä yhdessä henkilöstön kanssa ja todeta työhyvinvoinnin parantamisen tarpeet.
Päätös Kunnanhallitus merkitsi tiedokseen työhyvinvointikyselyn 2024 tuloksen ja työhyvinvoinnin hyvän tason jatkumisen. Kyselyn tulokset tulee käydä läpi työyksiköissä yhdessä henkilöstön kanssa ja todeta työhyvinvoinnin parantamisen tarpeet.
| Edellinen asia | Seuraava asia |