Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 232


 

Rautjärven kunnan valmiussuunnitelma 2024

 

Kh 09.12.2024 § 232 

78/09.06.00/2021

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kunnalla tulee olla ajantasainen valmiussuunnitelma, jonka ohjaa kunnan varautumista poikkeusoloihin ja toiminnan häiriöihin. Valmiusjohtoryhmä on kolmen vuoden valmistelussa lähtenyt toteuttamaan valtionneuvoston 2018 hyväksymää yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan sekä vuonna 2022 päivitettyihin uhkamalleihin ragointia.

 

Valmiussuunnitelman yleinen osa jakaantuu kolmeen

  1. Strateginen valmiussuunnitelma. varautuminen häiriötilanteisiin
  2. Operatiivinen valmiussuunnitelma, häiriötilanteen hallinta
  3. Poikkeusolojen valmiussuunnitelma, varautuminen poikkeusolohin.

 

Lisäksi valmiusuunnitelmassa on 10 liitettä, jotka käsittelevät konkreettisia varautumiseen liityviä toimenpiteitä ja vastuita, kuten viestintää evakuointia. Liitteiden yläpidosta ja hyväsymisestä vastaa valmiusjohtoryhmä.

 

Aineistoista vain strateginen valmiussuunnitelma ja kriisiviestintä-suunnitelma ovat julkisia.

 

Valmiussuunnitelmaa on testattu maakunnallisissa ja valtakunnallisissa valmiusharjoituksissa.

 

Varautuminen on osa kokonaisturvallisuuden hallintaa ja samalla osa kokonaisvaltaista riskienhallintaa. Varautumisen tarkoituksena on varmistaa kunnan keskeisten tehtävien hoitaminen mahdollisimman häiriöttömästi kaikissa tilanteissa.

 

Rautjärven kunnan toiminnan sekä kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta elintärkeät ja kriittiset toiminnat ovat toimialakohtaisesti määritelty seuraaviksi:

 

  • Vesi- ja jätehuolto
  • Energiahuolto
  • Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen ylläpitäminen
  • Ruokahuolto
  • Henkinen kriisinkestävyys
  • ICT- ja tietoliikenneyhteydet
  • Johtaminen ja viestintä
  • Liikenne- ja kulkuyhteydet 
  • Toimitilojen turvallisuus

 

Hyvinvointialueelle siirtyneet tehtävät:

  • Terveydenhuolto ja sairaanhoito
  • Sosiaalihuolto
  • Pelastustoimi

 

Häiriötilanteen hallinnan keskeisenä periaatteena on ennakoida tilanteen kehittymistä ja käynnistää toimenpiteet riittävän ajoissa, jolloin myös toipuminen häiriötilanteesta voi käynnistyä nopeasti.

 

Laadittujen uhka-arvioiden perusteella Rautjärven keskeisimmiksi uhkiksi on määritelty:

 

  • Energiahuollon vakavat häiriöt
  • Informaatiovaikuttaminen ja kyberympäristön riskit
  • Maailmanlaajuisesti tai Suomen lähialueilla esiintyvät vakavat tarttuvat taudit ihmisiin tai väestön terveyden ja hyvinvoinnin vakavat häiriöt
  • Suomeen suoraan tai välillisesti kohdistuva turvallisuuspoliittinen kriisi (sota, evakuointi, maahantulo ja painostaminen maahantulijoita ohjaamalla)
  • Suuronnettomuudet, luonnon ääri-ilmiöt ja ympäristöuhkat
  • Vesihuollon häiriöt

 

Keskeisten uhkien osalta on laadittu uhka-arvioiden mukaiset tilannekortit, jossa on määritelty kuntakonsernin eri toimijoiden vastuut sekä muiden viranomaisten roolit ja yhteistoiminnan järjestäminen.

 

Poikkeusolojen valmiussuunnitelmassa on käsitelty valmius- ja puolustustilalakien toimeenpanoa sekä hallinnon järjestämistä ja kunnan resurssivaraksia.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Rautjärven kunnan valmiussuunnitelman 2024 noudatettavaksi kuntakonsernin varautumisessa.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi Rautjärven kunnan valmiussuunnitelman 2024 noudatettavaksi kuntakonsernin varautumisessa.