Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.01.2025/Pykälä 8


 

Kunnan liputukset ja vastaukset valtuustoaloitteisiin

 

Kh 13.01.2025 § 8 

11/00.01.02/2024

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p- 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kunnan liputuksista on vuoden 2024 aikana tehty kaksi valtuustoaloitetta.

 

Harri Lunkka teki 27.5.2024 valtuustoaloitteen romanien kansallispäivän liputuksesta.

 

Perussuomalaisten valtuustoryhmä teki valtuustoaloitteen 16.12.2024 osallistumisesta evakkojen liputuspäivään 20.4.2025 alkaen.

 

Harri Lunkan aloitteen jatkovalmisteluohjeena kunnanhallitus 24.6.2024 totesi, että Rautjärven kunnan yleisessä liputuksessa tulee keskittyä virallisiin ja vakiintuneisiin liputuksiin ja suositellut liputuspäivät otetaan huomioon vain kunnantalon liputuksessa.

 

Sisäministeriön ohjeessa Suomen lipulla liputettavia virallisia liputuspäiviä vuonna 2025 on 9 ja vakiintuneita liputuspäiviä 15.

 

Sisäministeriön suositellut liputuspäivät ovat vuonna 2025

  • 3.2. Alvar ja Aino Aallon sekä suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun päivä
  • 6.2. Saamelaisten kansallispäivä
  • 8.4. Romanien kansallispäivä
  • 9.8. Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivä

 

Karjalan liitto ry on päättänyt käynnistää evakkojen kunnioittamiseen tarkoitetun liputuspäivän 20.4.2025, jonka ottamisesta suositeltujen liputuspäivien joukkoon ei sisäministeriö ole tehnyt päätöstä.

 

Kunta voi päättä myös muusta liputuksesta, kuten Rautjärvellä on tehty Pride-viikon liputuksen osalta.

 

Kunnan johtoryhmä on käsitellyt perussuomalaisten valtuustoryhmän aloitetta ja esittää, että kunnantalon liputukseen otettaisiin kaikki suositellut liputuspäivät sekä evakkojen liputuspäivä, koska tällöin eri väestöryhmät tulisivat tasapuolisesti kohdelluksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnantalolla liputetaan Suomen lipulla sisäministeriön suosittelemina liputuspäivinä ja evakkojen liputuspäivänä sekä sateenkaarilipulla Pride-viikolla.

Muutoin kunnan liputuksessa keskitytään virallisiin ja vakiintuneisiin liputuspäiviin.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.