Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.04.2025/Pykälä 80


 

Rautjärven kunnan muistamissääntö henkilöstölle, luottamushenkilöille sekä yhteisöille

 

Työtk 08.04.2025 § 6 

 

 

Valmistelija Saila Tuononen, henkilöstösihteeri

 p. 040 565 2662, saila.tuononen@rautjarvi.fi

 

Merkkipäiväsääntö on vuodelta 2016 ja siinä on päivitystarvetta.

Rautjärven kunta haluaa muistamisella kiittää ja osoittaa arvostusta työntekijöilleen sekä luottamushenkilöilleen sekä yhteisöille.                           

Työnantaja voi muistaa työntekijöitä merkkipäivinä ja palvelusvuosista eduin, jotka eivät ole varsinaista korvausta tehdystä työstä. Muistamis- ja palkitsemisohje on yhdenmukaisuuden ja tasa-arvoperiaatteen mukainen, jossa on huomioitu verottajan ohje työntekijöiden muistamisesta.

Työntekijän saama tavanomainen ja kohtuullinen merkkipäivälahja on verovapaa, jos se on saatu muuna kuin rahana tai siihen verrattavana suorituksena (TVL 69 § 1 mom.). Lahja ei voi olla helposti rahaan rinnastettava tai rahaan vaihdettava lahja, esim. avoin lahjakortti, pörssissä noteeratut osakkeet tai rahasto-osuudet. Verovapauden edellytyksenä on lisäksi, että muistaminen koskee koko henkilökuntaa ohjeen mukaisesti.

Työnantajalla on työsopimuslain (55/2001, 2. luku 2§) yhdenvertaisuuslain (1325/2014) ja tasa-arvolain (609/1986) mukainen velvoite kohdella henkilöstöä tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti ketään syrjimättä.

Tästä näkökulmasta voidaan edellyttää yhdenvertaista kohtelua esimerkiksi vakinaisten, määräaikaisten, kokoaikaisten ja osa-aikaisten, päätoimisten ja sivutoimisten, virka- ja työsopimussuhteisten, eri aikoina palvelukseen tulleiden ja eri henkilöstöryhmiin kuuluvien kesken. Tietyin edellytyksin on kuitenkin sallittua suhteuttaa edun suuruus osa-aikaisuuteen tai liittää edun käyttöoikeus palvelussuhteen tiettyyn kestoaikaan.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Janhunen Heli

 

Päätösehdotus Työyhteisötoimikunta käsittelee muistamissäännön ja toimittaa sen edelleen kunnanhallitukselle käsiteltäväksi

 

Päätös Työyhteisötoiminkunta käsitteli muistamissäännön ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle.

 

 

Kh 14.04.2025 § 80 

9/01.02.00/2025

 

 

Valmistelija Päivi Kujantola, vs. hallintojohtaja

 p. 0400 396 024, paivi.kujantola @rautjarvi.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Rautjärven kunnan muistamissäännön, joka tulee voimaan 1.7.2025 alkaen.

Suomalaisten ritarikuntien kunniamerkkejä haetaan kunnan henkilöstölle ja luottamushenkilöille harkinnan perusteella kunnanhallituksen erillisen ohjeistuksen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.