RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 116
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuuston kokouksen 26.5.2025 laillisuus ja täytäntöönpano
Kh 02.06.2025 § 116
159/00.01.02/2024
Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja
p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi
Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Saman lain 56 §:n mukaan: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on ylittänyt toimivaltansa tai, että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset muutenkaan ole lainvastaisia.
23 § Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- ei toimenpiteitä
24 § Valtuuston pöytäkirjantarkastajien valinta
- ei toimenpiteitä
25 § Mäkiänkilän asemakaavan muutoksen ja laajennuksen hyväksyminen
- kuulutus
- Kaava-aineisto kunnan kotisivuille
26 § Rautjärven kunnan rakennusjärjestysehdotus
- kuulutus
- Rakennusjärjestys kunnan kotisivuille
27 § Rakennusvalvontataksa 2025
- Taksa kunnan kotisivuille
28 § Tilinpäätös ja toimintakertomus 2024
- Julkaistaan kunnan kotisivuilla
29 § Henkilöstökertomus 2024
- Julkaistaan kunnan kotisivuille
30 § Arviointikertomus 2024
- Ei toimenpiteitä
31 § Tilintarkastus vuokralaskutuksesta 2024
- Ei toimenpiteitä
32 § Muut asiat
Keskustan valtuustoryhmän aloitteet
- Yksityistieavustukset elinympäristölautakunnan valmisteluun
- Kestopäällystysmäärärahojen korottaminen elinympäristölautakunnan valmisteluun
- Järjestöavustukset hyvinvointilautakunnan valmisteluun.
Päätös Todettiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |