Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 147



 

Kuntalaispaneelien toiminnan järjestäminen

 

Kh 16.06.2025 § 147 

82/00.01.03/2025

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi 13.5.2024 § 4 kuntalaisten osallisuuden ja kuulemisen mallin kunnan toiminnassa noudatettavaksi. Hyväksytyllä toimintamallilla toteutetaan kuntalain 22 §:n mukaista kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien oikeutta osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan.

 

Uutena kuulemisen ja osallisuuden muotona otettiin käyttöön syksyllä 2024 kuntalaispaneelit, joiden tehtävänä on tuoda kuntalaisnäkökulmaa valmistelussa olevien asioiden vaikuttavuuden ennakkoarvioinnissa ja toimenpide esityksinä. Paneeleja on myös mahdollista käyttää osallistuvan budjetoinnin toteuttamisessa. Paneelit toimivat kunnanhallituksen nimittäminä toimikuntina. Lakisääteiset vaikuttamistoimielimet vanhus ja vammaisneuvosto sekä nuorten vaikuttajaryhmä toimisivat myös paneeleina. Muita paneeleja ovat

  • Järjestöpaneeli
  • Lapsiperhepaneeli
  • Yrittäjäpaneeli

 

Ensimäisen toimitakauden jälkeen kerättiin palautetta paneelien jäseniltä, paneelien vetäjiltä ja valmistelijoilta. Muistio palautteesta oheisena.

 

Palautteessa toivotaan:

  • Ennakkoarvioinnin käytön selkiinnyttämistä valmisteluprosessissa sekä opastusta valmistelijoille;
  • Paneelien toimintaa koordinoivaa henkilöä paneelien vetäjien tueksi;
  • Kunkin paneelin käyttöön vuosittain 10.000 euron määrärahaa käytettäväksi heidän päättämäänsä kohteeseen;
  • Lausuntojen sijaan kuntalais- ja valtuustoaloiteiden käsittelyä paneeleissa.
  • Kuntalaispaneelien jäsenten nimittämistapa oli toimiva

 

Vuonna 2025 valinta perustui kuntailaisten tekemiin esityksiin paneelien jäseniksi ja kriteereinä olivat

 

  • Kunnanhallitus nimeää paneelien jäsenet esitetyistä henkilöistä niin, että paneeleista tulee mahdollisimman edustavat: jäsenistöä valittaessa on huomioitava eri sukupuolien, ikäryhmien, toimialojen ja kunnan alueiden edustavuus.

 

  • Kunnanhallitus toivoo esitettäväksi henkilöitä, jotka eivät toimi tällä hetkellä kunnan luottamushenkilöinä ja varmistaa suostumuksen esitetyiltä henkilöiltä ennen nimeämistä.

 

Valintojen yhtydessä kuitenkin huomattiin, että kaikki esittäjät eivät olleet pyytäneet suostumusta, eikä sitä erikseen tarkistettu.

 

Oheisena voimassa oleva kuntalaispaneeleiden toimintasääntö.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus pyytää julkisella kuulutuksella kuntalaisia tekemään esityksiä järjestö-, lapsiperhe- ja yrittäjäpaneelien jäseniksi sähköisellä lomakkeella 30.6. – 15.8.2024 välisenä aikana. Lomakkeeseen tulee liittää vakuutus suostumusen pyytämisestä.

Kunnanhallitus hyväksyy kuntalaispaneeleille 10.000 euron määrärahan esitettäväksi vuoden 2026 talousarvioon.

Kuntalaispaneeleiden toimntasääntö päivitetään saadun palautteen mukaisesti.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus
Kunnanhallitus pyytää julkisella kuulutuksella kuntalaisia tekemään esityksiä järjestö-, lapsiperhe- ja yrittäjäpaneelien jäseniksi sähköisellä lomakkeella 30.6. – 15.8.2025 välisenä aikana. Lomakkeeseen tulee liittää kirjallinen suostumus esitetyltä henkilöltä. Kunnanhallitus hyväksyy kullekin kuntalaispaneelille käyttöön 5.000 euron määrärahan esitettäväksi vuoden 2026 talousarvioon. Kuntalaispaneeleiden toimintasääntö päivitetään saadun palautteen mukaisesti.

Päätös: Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.