Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 148



 

Rautjärven kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto toimikaudelle 2025 -2029

 

Kh 16.06.2025 § 148 

84/00.01.02/2025

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kuntalain (419/2015) mukaan kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto (tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä), vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto ja huolehdittava niiden toimintaedellytyksistä kyseisten asukasryhmien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Vaikuttamistoimielimet voivat olla useamman kunnan yhteisiä.

 

Toimikaudelle 2021 – 2025 yhdistettiin vanhus- ja vammaisneuvosto. Yhteinen vaikuttamistoimielin on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi.

 

Oheisena toimikaudella 2021 – 2025 noudatettu vanhus- ja vammaisneuvoston toimintasääntö.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1. Toimikaudelle 2025 – 2029 perustetaan yhdistetty vanhus- ja vammaisneuvosto.
2. Kunnanhallitus antaa hyvinvointipalveluille tehtäväksi pyytää Rautjärvellä toimivilta vanhus-, eläkeläis- ja vammaisjärjestöiltä esityksiä jäseniksi sekä Ruokolahden seurakunnalta sekä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen vanhus- ja vammaistyön toimintayksiköiltä edustajan nimeämistä.
3. Toimintasääntö päivitetään nykytilannetta vastaavaksi uuden vanhus- ja vammaisneuvoston esityksestä myöhemmin.

 

Päätös Hyväksyttiin.