Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 153


 

Simpeleen Lämpö Oy:n yhtiökokousedustaja ja hallitus

 

Kh 16.06.2025 § 153 

87/02.07.01/2025

 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Rautjärven kunta omistaa Simpeleen Lämpö Oy:stä 81 % ja yhtiön vähemmistöosakkaana on Metsä Board Oyj. Osakassopimuksen mukaisesti Rautjärven kuntaa nimeää kolmijäseniseen yhtiön hallitukseen puheenjohtajan ja yhden jäsenen.

 

Metsä Board Oyj on luopumassa omistuksestaan ja Rautjärven vuoden 2025 talousarviossa on varauduttu osakkeiden lunastukseen.

 

Yhtiön hallitus valitaan yhtiökokouksessa, kunnan äänivaltaa käyttää kunnanhallituksen nimeämä yhtiökokousedustaja, jolle kunnanhallitus antaa toimintaohjeen.

 

Toimintaohje perustuu Rautjärven kunnan konserniohjeeseen, jonka mukaisesti kunnanhallitus voi myös nimetä konsernijohdon edustajan yhtiön hallituksen kokoksiin ja läsnäolo- ja puheoikeuksin.

 

Hallituksen jäsenen vastuut ja oikeudet määräytyvät osakeyhtiölain mukaan. Hallituksen jäsenyys muodostaa yhteisöjääviysperusteen toimia kunnan konsernijohdon (kunnanhallitus) jäsenenä. Yhtiön hallituksen jäsenen vaalikelpoisuutta ei ole rajattu yhtiöjärjestyksessä.

 

Lunastuksen toteuduttua Rautjärven kunta voi nimittää kaikki hallituksen jäsenet.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus 1. Kunnanhallitus valitsee toimikaudekseen 2025 – 2029 yhtiökokousedustajan Simpeleen Lämpö Oy:n yhtiökokouksiin.
2. Kunnanhallitus nimeää yhtiön hallituksen puheenjohtajan sekä yhden hallituksen jäsenen
3. Kunnanhallitus nimeää konsernivalvojaksi kunnanjohtajan yhtiön hallituksen kokouksiin puhe- ja läsnäolo-oikeudella.
4. Kunnanhallitus edellyttää ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumista valintojen toimeenpanemiseksi.

 

Päätös 1. Kunnanhallitus valitsi toimikaudekseen 2025 - 2029 yhtiökokousedustajaksi Josefina Nissilän Simpeleen Lämpö Oy:n yhtiökokouksiin.
2. Kunnanhallitus nimesi yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi Mikko Kyröläinen sekä hallituksen jäseneksi Teemu Europaeus
3. Kunnanhallitus nimesi konsernivalvojaksi kunnanjohtajan yhtiön hallituksen kokouksiin puhe- ja läsnäolo-oikeudella.
4. Kunnanhallitus edellyttää yhtiökokouksen koolle kutsumista valintojen toimeenpanemiseksi.