RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 154
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Rautjärven kunnan edustajat muissa yhteistöissä 2025 - 2029
Kh 16.06.2025 § 154
88/00.00.01/2025
Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja
p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus edustaa ja käyttää kunnan puhevaltaa, jollei johtosäännössä toisin määrätä. Kunnan puhevaltaa käytetään yhteisöjen vuosi- ja yhtiökokouksissa, joihin kunnan tulee valita edustajansa. Eräissä yhteisöissä Rautjärven kunnalle on varattu myös hallitus- tai hallintoneuvostopaikkoja.
Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n hallituksen jäsenistä on sovittu maakunnallisissa neuvotteluissa.
Hallitusedustukset tulevat voimaan seuraavassa vuosi- tai yhtiökokouksessa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee toimikaudekseen 2025 – 2029 kunnan edustajat eri yhteisöihin:
1. Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy, yhtiökokousedustajan ja nimeää hallituksen jäsenen tai varajäsenen
2. Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy, yhtiökokousedustajana ja hallituksen jäsenen
3. Parikkalan Valo Oy, yhtiökokousedustajan
4. Imatran Seudun Sähkö Oy, yhtiökokousedustajan
5. Etelä-Karjalan Leader-Kärki ry, vuosikokousedustajan ja hallituksen jäsenen
6. SaimaanVirta ry ja SaimaanVirta osuuskunta, vuosikokousedustajan ja hallituksen jäsenen
7. Meidän IT ja talous Oy, yhtiökokousedustajan
8. Kymen läänin pelastusalan liitto ry, vuosikokousedustajan
9. Etelä-Karjalan kylät ry, vuosikokousedustajan
10. Kollaa- ja Simo Häyhä -museon tukiyhdistys ry, vuosikokousedustajan sekä hallituksen jäsenen ja varajäsenen
13. Rautjärven Matkailu ry, vuosikokousedustajan
14. Kiinteistö Oy Simpeleen palvelukeskus, yhtiökokousedustajan ja hallituksen jäsenen
15. Kiinteistö Oy Rautjärven Liiketalo, yhtiökokousedustajan ja hallituksen jäsenen.
Kunnanjohtajalla on oikeus valtuuttaa kunnan edustajat yhteisöjen yhtiö- ja vuosikokouksiin kunnanhallituksen nimeämän ollessa estynyt tai jos kunnanhallitus ei ole nimennyt kunnan edustajaa
Päätös Kunnanhallitus valitsi toimikaudekseen 2025 - 2029 kunnan edustajat eri yhteisöihin:
1. Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy, yhtiökokousedustajaksi hallintojohtajan.
2. Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy, yhtiökokousedustajaksi kunnanjohtajan ja hallituksen jäseneksi Mirja Vaittinen.
3. Parikkalan Valo Oy, yhtiökokousedustajaksi kunnanjohtajan.
4. Imatran Seudun Sähkö Oy, yhtiökokousedustajaksi kunnanjohtajan.
5. Etelä-Karjalan Leader-Kärki ry, vuosikokousedustajaksi Josefina Nissilä ja hallituksen jäseneksi Noora Jylhä.
6. SaimaanVirta ry ja SaimaanVirta osuuskunta, vuosikokousedustajaksi Teemu Europaeus ja hallituksen jäseneksi Taina Lonka.
7. Meidän IT ja talous Oy, yhtiökokousedustajaksi kunnanjohtaja.
8. Kymen läänin pelastusalan liitto ry, vuosikokousedustajaksi Josefina Nissilä.
9. Etelä-Karjalan kylät ry, vuosikokousedustaja Teemu Europaeus
10. Kollaa- ja Simo Häyhä -museon tukiyhdistys ry, vuosikokousedustajaksi Mirja Vaittinen sekä hallituksen jäseneksi Taina Lonka ja varajäsenen kulttuurikoordinaattori Ossi Välimäki.
11. Rautjärven Matkailu ry, vuosikokousedustajaksi hallintojohtaja.
12. Kiinteistö Oy Simpeleen palvelukeskus, yhtiökokousedustajaksi tekninen johtaja Juho Jylhä ja hallituksen jäseneksi Jussi-Pekka Keronen
13. Kiinteistö Oy Rautjärven Liiketalo, yhtiökokousedustajaksi tekninen johtaja Juho Jylhä ja hallituksen jäseneksi Jussi-Pekka Keronen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |