Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 146


 

Kunnanhallituksen edustajat paikallisneuvotteluissa ja työyhteisötoimikunnassa

 

Kh 16.06.2025 § 146 

83/00.01.01/2025

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kunnanhallituksella on yleinen toimivalta henkilöstöasioissa ja henkilöstö on kunnanhallituksen alaista.

 

Kunnanhallitus vastaa henkilöstö- ja palkkapolitiikasta sekä päättää paikallisten virka- ja työehtosopimusten sekä virka- ja työehtosopimuksen täytäntöönpanosta ja sen periaatteellisesti merkittävien harkinnanvaraisten määräysten soveltamisesta.

 

Virka- ja työehtosopimusasiat tulee käsitellä pääsopijajärjestön tai sen alajärjestön kanssa paikallisneuvotteluissa, jotka tulee aloittaa kolmen viikon kuluessa neuvottelupyynnöstä, joten neuvottelujen sujumiseksi on hyvä nimittää neuvottelijat koko kunnanhallituksen toimikaudeksi. Samalla neuvottelijoina toimivat voivat muutoinkin seurata kunnallisen henkilöstö- ja palkkapolitiikan kehitystä.

 

Kunnan osalta paikallisneuvottelujen kokoonkutsujana ja virka-asemansa perusteella neuvottelijoina toimivat kunnanjohtaja tai hallintojohtaja. Lisäksi oman toimialansa henkilöstön osalta kunnan neuvottelijoina voivat toimia toimialajohtajat.

 

Kunnanhallituksen neuvottelijoina eivät voi toimia kunnan palveluksessa oleva henkilö tai hänen lähipiiriinsä kuuluva.

 

Kunnan työyhteisötoimikunta on työnantajan ja henkilöstön välinen yhteistyöelin, johon kuuluu 5 työnantajan ja 5 henkilökunnan edustajaa. Työyhteisötoimikunta käsittelee myös työsuojelutoimikunnalle kuuluvat asiat.

 

Työnantajan edustajia ovat

  • kunnanhallituksen määräämä edustaja
  • kunnanjohtaja
  • tekninen johtaja
  • hallintojohtaja
  • hyvinvointijohtaja

 

Henkilökunnan edustajia ovat

  • työsuojeluvaltuutettu
  • työntekijäjärjestöjen nimeämät edustajat

 

Lisäksi työyhteisötoimikunnan kokouksiin osallistuvat työsuojelupäällikkö työsuojeluasioiden esittelijänä sekä tarvittaessa työsuojeluvaravaltuutetut sekä työterveyshuollon edustajat.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee toimikaudekseen:
1. kaksi (2) neuvottelijaa paikallisneuvotteluihin
2. työyhteisötoimikuntaan kunnanhallituksen edustajaksi paikallisneuvottelijoista toisen jäseneksi ja toisen varajäseneksi.

 

Päätös Kunnanhallitus valitsi toimikaudekseen:
1. kaksi (2) neuvottelijaa paikallisneuvotteluihin Josefina Nissilä ja Antti Rasimus
2. työyhteisötoimikuntaan kunnanhallituksen edustajaksi paikallisneuvottelijoista toisen jäseneksi Josefina Nissilä ja toisen varajäseneksi Antti Rasimus.