RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.08.2025/Pykälä 194
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hyvinvointijohtajan viran täyttäminen
Kh 19.05.2025 § 103
Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja
p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi
Hyvinvointijohtaja Anu Koistinen on valittu Luumäen kunnan sivsistys- ja hyvinvointijohtajaksi ja hän on ilmoittanut lopettavansa Rautjärven hyvinvointijohtajan työt 1.6.2025. Valmisteluvaiheessa hän ei vielä ole jättänyt eronpyyntöään, joten virkasuhteen päättymisestä ei vielä ole tietoa. Hänellä on käyttämättä kertyneitä vuosilomapäiviä noin 60.
Hyvinvointijohtajan viran auki julistaminen olisi tarpeellista mahdollisimman nopeasti eronpyynnön jälkeen, jotta kesälomien jälkeen päästäisiin normaaliin toimintaan mahdollisimman nopeasti.
Hyvinvointijohtajan tehtävien järjestelyä kesäkuun alusta lukien on suunniteltu niin, että rehtori Janne Hirvonen hoitaisi hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan tehtävät ja operatiivisia tehtäviä jaettaisiin muulle hyvinvointipalvelujen henkilöstölle. Tässä vaiheessa erityinen haaste on myös varhaiskasvatuspäällikön valinta, jonka hakuaika päättyy 19.5.2025. Kesäkauden takia myös viransijainen hyvinvointijohtajan viranhaun ajaksi voi olla tarkoituksenmukaista ja vaikuttaisi myös viran vakinaisen täytön ajankohtaan.
Ohessa luonnos hakuilmoitukseksi. Hyvinvointijohtajan tehtävistä on poistettu työsuojelupäällikön tehtävät, jonka järjestämisestä on keskusteltu elinympäristöpalvelujen henkilöstön kanssa.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyvinvointijohtajan viran haettavaksi vakinaista täyttöä varten ja antaa kunnanjohtajalle valtuuden päättää hakuilmoituksen yksityiskohdista eronpyynnön mukaisesti.
Haastatteluryhmän nimeäminen jätetään toimikautensa aloittavalle kunnanhallitukselle.
Kunnanhallitus antaa kunnanjohtajalle tehtäväksi järjestää hyvinvointijohtajan virkatehtävien hoito viranhaun ajaksi.
Päätös Muutettu päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää, että viran auki julistaminen jätetään pöydälle ja uuden kunnanhallituksen päätettäväksi. Kunnanjohtaja voi päättää viransijaisen valinnasta vuoden 2025 loppuun saakka.
Päätös:
Kunnanhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.
Kh 25.08.2025 § 194
105/01.01.01/2025
Valmistelija Maija Kääriäinen, kehitysjohtaja
p. 0400 656 9258, maija.kaariainen@rautjarvi.fi
Hyvinvointijohtaja irtisanoutui 5.6.2025 alkaen, ja tehtävää on kesä ja alku syksyn ajan hoidettu väliaikaisjärjestelyin vuoden 2025 loppuun saakka.
Hyvinvointijohtajan tehtävän tarkoitus on kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja hyvinvointitoimialan johtaminen. Keskeiset tehtäväkokonaisuudet
- hyvinvointipalveluiden hallinto, talous, toiminta, strateginen kehittäminen
- hyvinvoinnin edistämisen koordinointi
- järjestöyhteistyö
- moniammatillinen yhteistyö ja verkostoyhteistyö
Hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan vastuualueeseen kuuluvat:
Kunnan hyvinvointipalvelujen johtaminen (mm. vapaa-aikapalvelut ja, varhaiskasvatus)
Hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät tehtävät (mm. asiointi- ja joukkoliikenne)
Hyvinvoinnin edistämisen yhteistyöverkostoissa toimiminen ja sote asioiden koordinointi
Hyvinvointijohtajan tehtävistä on poistettu työsuojelupäällikön vastuut, joiden järjestämisestä on sovittu elinympäristöpalvelujen kanssa.
Oheisena on luonnos hakuilmoituksesta
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyvinvointijohtajan viran haettavaks 1.1.2026 lukien oheisen hakuilmoituksen mukaisesti 26.8.-9.9.2025 väliseksi ajaksi.
Kunnanhallitus antaa kunnanjohtajalle valtuuden päättää hakuilmoituksen julkaistavista yksityiskohdista.
Kunnanhallitus nimeää haastatteluryhmän.
Päätös Muutettu päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyvinvointijohtajan viran haettavaksi 1.1.2026 lukien oheisen hakuilmoituksen mukaisesti 26.8.-15.9.2025 klo 12.00 väliseksi ajaksi. Haastatteluryhmä nimetään 15.9.2025 kunnanhallituksen kokouksessa.
Päätös
Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |