RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.08.2025/Pykälä 195
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Harkinnanvaraisen valtionosuuden hakeminen
Kh 25.08.2025 § 195
98/02.02.02/2024
Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja,
p. 040 354 0292, heli.janhunen@rautjarvi.fi
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 30 §:n mukaan kunnan valtionosuutta voidaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Taloudellisen tuen tarpeeseen vaikuttavina seikkoina otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.
Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä. Suunnitelma tulee liittää valtionosuuden korotusta koskevaan hakemukseen.
Rautjärven kunnalla ei ole esittää sellaisia poikkeuksellisia tai tilapäisiä kunnallistaloudellisia vaikeuksia, joiden perusteella harkinnanvaraista valtionosuutta voitaisiin myöntää.
Hakemukset tulee toimittaa valtiovarainministeriöön 23.9.2025 klo 16.15 mennessä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, ettei Rautjärven kunta hae kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta vuodelta 2025.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |