RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.10.2025/Pykälä 235
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Strengthening inclusive risk and emergency literacy (SIREL)
Kh 27.10.2025 § 235
127/00.01.05/2025
Valmistelija Maija Kääriäinen, vs. kunnanjohtaja
p. 040 656 9258, maija.kaariainen@rautjarvi.fi
Hanke: Riskilukutaidon ja kansalaislähtöisen varautumisen parantaminen
Tausta ja tavoite
Hankkeen tavoitteena on riskilukutaidon ja kansalaislähtöisen varautumisen parantaminen. Hankkeessa tutkitaan ja kehitetään julkisen vuorovaikutuksen menetelmiä, joilla voidaan juurruttaa kansalaisyhteiskunnan ja ruohonjuuritason kokemukset sekä tietämys erilaisten riskien kohtaamisesta ja niihin valmistautumisesta osaksi viranomaisten varautumis- ja valmiustyötä.
Hankkeen sisältö ja toteutus
Hankkeessa tarkastellaan kolmea alueellista tapausta, jotka ovat merkityksellisiä myös laajemmassa eurooppalaisessa yhteydessä.
Tapaukset perustuvat todellisiin riskiskenaarioihin ja kokemuksiin:
- Kreikka: Kesäajan helleaallot ja maastopalot
- Itävalta: Lisääntyvät sademäärät ja tulvat sekä niiden vaikutukset esimerkiksi ruokaturvallisuuteen
- Suomi: Kansanterveydelliset kriisit, joita tarkastellaan vuosikymmenen vaihteen pandemiakokemusten pohjalta
Kussakin tapauksessa hanke keskittyy:
a) kansalaisten ja paikallisyhteisöjen rooleihin tietoisuuden lisäämisessä mahdollisista katastrofiriskeistä ja niihin varautumisessa, sekä
b) työkalujen kehittämiseen riskitiedon jakamisen ja hyödyntämisen parantamiseksi.
Hankkeessa painotetaan kansalaisyhteiskunnan, varautumisen, pelastus- ja kuntaviranomaisten yhteistyötä sekä riskitietoisuutta, varautumista ja riskienhallintaa tukevan kasvatuksen kehittämistä.
Hankkeen koordinointi
Koordinaattori: Tampereen yliopisto, jolla on viimeaikaista kokemusta turvallisuuteen liittyvästä eurooppalaisesta tutkimusrahoituksesta ja Horisontti Eurooppa -hankkeiden koordinoinnista.
Tutkimuspartnerit: Tampere University of Applied Sciences (TAMK, Suomi), Norwegian University of Science and Technology (NTNU, Norja), STIPO GREECE (Kreikka), Universitatea Tehnica de Constructii Bucuresti (UTCB, Romania), Center for Social Innovation (ZSI, Itävalta) sekä Osnabrück Universityn(OU, Saksa).
Hankeaika: 3 vuotta 07/2026–06/2029
Budjetti: 4 M€ koko hankkeelle; kumppaneiden budjettiosuudet sovitaan roolien, vastuiden ja työpakettiosuuksien mukaan. 100 % rahoitusosuus.
Hakuaika päättyy: 12.11.2025
Esittelijä Kunnanjohtaja, vs. Kääriäinen Maija
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee hankkeen valmistelun tiedoksi ja toteaa, että hanke tukee kunnan varautumisen ja kriisinkestävyyden kehittämistä. Kunnanhallitus nimeää hankkeen jatkovalmisteluun yhteyshenkilön.
Päätös Kunnanhallitus nimeää yhteyshenkilöksi kunnanjohtaja Maija Kääriäisen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |