RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 248
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Rautjärven Veden taksa 1.1.2026 alkaen
LiLu 14.10.2025 § 56
Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja
p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi
Vesihuoltolaki
Vesihuoltolaitosten toimintaa säätelee Suomessa ensisijaisesti vesihuoltolaki (9.2.2001/119). Lain tavoitteena on turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti.
Vesihuoltolain 18 §:ssä on esitetty maksujen yleiset perusteet. Vesihuollon ja huleveden viemäröinnin maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset. Maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle.
Vesihuoltolain 19 § mukaan vesihuoltolaitoksen tulee periä vesihuollosta käyttömaksua. Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Lisäksi laitos voi periä liittymismaksua ja perusmaksua sekä muita maksuja laitoksen toimittamista palveluista. Nämä maksut ovat eri alueilla erisuuruisia, jos tämä on tarpeen kustannusten oikean kohdentamisen tai aiheuttamisperiaatteen toteuttamisen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä. Liittymismaksun suuruudessa voidaan ottaa huomioon myös kiinteistön käyttötarkoitus.
Vesihuoltolakia uudistetaan parhaillaan. Lakiuudistuksen keskeisenä tavoitteena on turvata yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömät vesihuoltopalvelut eli puhtaan juomaveden tuotanto ja jätevesien käsittely. Lakiuudistuksella varmistetaan kuntien omistuksen säilyminen vesihuoltolaitoksissa, lisätään vesihuollon suunnitelmallisuutta ja vahvistetaan vesihuoltolaitosten edellytyksiä pitää huolta vesihuoltoverkostosta. Kiinteistöjen liittymisvelvollisuutta vesihuoltoon selkeytetään.
Lakiuudistuksessa vesihuollon maksujen kustannuskattavuutta ja läpinäkyvyyttä parannettaisiin muutetuilla maksuja koskevilla säännöksillä, joiden mukaan perusmaksun periminen olisi pakollista ja maksujen tasapuolisuus, kohtuullisuus ja riittävyys uus- ja korjausinvestointien kattamiseen olisivat edellytyksenä kohtuulliselle omistajatuloutukselle. Lisäksi säädettäisiin, että vesihuoltolaitoksen toimintakertomuksessa on esitettävä tiedot myös omaisuudenhallintasuunnitelmassa esitettyjen laitosten taloudellisten ja toiminnallisten edellytysten täyttämisestä sekä maksujen yleisten perusteiden toteutumisesta ja tuloutetun tuoton vaikutuksesta vesihuollon maksuihin.
Nykyinen taksa ja tarkastamisen perusteet
Taksaa on tarkistettu edellisen kerran 1.1.2024, jolloin jäteveden käyttömaksua korotettiin liikelaitos- ja lupajohtokunnan esityksen mukaisesti 3,50 euroon/m³.
Perusmaksuja on tarkastettu edellisen kerran 1.1.2023 alkaen.
Talousarviovuoden 2026 tuloarvion perusteella laitoksen toiminta tulisi olemaan tappiollista nykyisellä taksarakenteella, jolloin laitos ei pystyisi kattamaan vesihuollon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia vesihuoltolain mukaisesti. Myös suunniteltujen investointien toteuttaminen omarahoituksella ei olisi mahdollista.
Jotta vesihuoltolain mukainen velvoite on mahdollista täyttää, on vesihuollon käyttömaksuja korotettava n. 10 % vuodelle 2026. Korotuksen jälkeen käyttömaksut ovat:
Vesi 1,57 €/m³ alv 0 %
jätevesi 3,85 €/m³ alv 0 %
Yhdistetty maksu on 5,42 €/m³. Rautjärven Veden toiminnallisena tavoitteena on ollut, että taksa säilyy kilpailukykyisenä naapurikuntiin verrattuna myös Vihvilänsuon jätevedenpuhdistamon saneerauksen jälkeen. Parikkalan yhdistetty maksu on tällä hetkellä 8,16 €/m³, Ruokolahden 5,00 €/m³ ja Imatran 4,92 €/m³.
Vuoden 2026 talousarvio on laadittu korotuksen mukaisesti.
Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho
Päätösehdotus Liikelaitos- ja lupajohtokunta hyväksyy esitetyn veden- ja jäteveden käyttömaksujen korotuksen. Veden käyttömaksu on 1.1.2026 alkaen 1,57 €/m³ ja jäteveden 3,85 €/m³. Liikelaitos- ja lupajohtokunta esittää korotuksen kunnanhallitukselle.
Perusmaksuihin ei esitetä muutoksia.
Päätös Hyväksyttiin.
Kh 10.11.2025 § 248
124/02.05.00/2025
Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja
p. 0400 654 897, juho.jylha@rautjarvi.fi
Jotta vesihuoltoliikelaitos pystyy vuonna 2026 kattamaan toiminta- ja investointimenonsa keräämillään maksutuotoilla vesihuoltolain vaatimusten mukaisesti, tulee veden ja jäteveden käyttömaksua korottaa liikelaitos- ja lupajohtokunnan taksaesityksen mukaisesti n. 10 %.
Perusmaksuja korotettiin osana laajempaa vesihuoltolaitoksen taksatarkastelua vuonna 2023 eikä niihin ole tarvetta tehdä muutoksia tässä vaiheessa.
Vuoden 2026 talousarvio on laadittu em. korotuksien perusteella.
Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle Rautjärven kunnan vesihuoltoliikelaitoksen taksan hyväksyttäväksi liikelaitos- ja lupajohtokunnan esityksen mukaisesti.
Veden käyttömaksuksi vahvistetaan 1,57 €/m³ alv 0 % (1,97 €/m³ alv 25,5 %) ja jäteveden käyttömaksuksi vahvistetaan 3,85 €/m³ alv 0 % (4,83 €/m³ alv 25,5 %) 1.1.2026 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |