Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.11.2025/Pykälä 263


 

Valtuuston kokouksen 17.11.2025 laillisuus ja täytäntöönpano

 

Kh 24.11.2025 § 263 

159/00.01.02/2024

 

 

Valmistelija Maija Kääriäinen, vs. kunnanjohtaja

  p.  040 656 9258, maija.kaariainen@rautjarvi.fi

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Saman lain 56 §:n mukaan: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on ylittänyt toimivaltansa tai, että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

 

Esittelijä Kunnanjohtaja, vs. Kääriäinen Maija

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset muutenkaan ole lainvastaisia. 

74 § Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- ei toimenpiteitä 

75 § Valtuuston pöytäkirjantarkastajien valinta
- ei toimenpiteitä

76 § Valtuuston kokouksen työjärjestys
- ei toimenpiteitä

77 § Rautjärven Veden taksa 1.1.2026 alkaen
- tiedoksi elinympäristölautakunta, tekninen johtaja

78 § Kunnan tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2026
- tiedoksi verohallinto

79 § Kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2026
- tiedoksi verohallinto

80 § Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2025-2029
- ei toimenpiteitä

81 § Sidonnaisuus 2025
- tiedoksi tarkastuslautakunnalle

82 § Muut asiat
- tiedoksi hyvinvointilautakunta ja konsernipalvelut

 

Päätös Kokouksessa pidettiin tauko ennen asian käsittelyä klo 17.38-17.43.

Hyväksyttiin.