RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 13.04.2026/Asianro 49
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Simpeleen Lämpö Oy:n hallituksen jäsenen valinta
Kh 13.04.2026
87/02.07.01/2025
Valmistelija Maija Kääriäinen, kunnanjohtaja
p. 040 656 9258, maija.kaariainen@rautjarvi.fi
Simpeleen Lämpö Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan:
”Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu yhdestä kolmeen varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen, mikäli hallitukseen valitaan vähemmän kuin kolme varsinaista jäsentä.
Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee toimikaudekseen keskuudestaan puheenjohtajan.
Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Päätöksen tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni ja puheenjohtajan vaaleissa arpa.”
Simpeleen Lämpö Oy:n hallitus päättää myöntää eron Toni Tahvanaiselle Simpeleen Lämpö Oy:n hallituksesta. Ero astuu voimaan välittömästi hallituksen kokouksen jälkeen ja kun pöytäkirja on allekirjoitettu.
Yhtiön hallitus pyytää Rautjärven kunnan kunnanhallitusta nimeämään edustajat yhtiön hallitukseen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kääriäinen Maija
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajan Simpeleen Lämpö Oy:n hallitukseen.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |