Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 115


 

Henkilökohtaiset lisät 1.5.2026 lukien

 

Työtk 09.06.2026 § 20 

 

 

 

 

Valmistelija Saila Tuononen, henkilöstösihteeri

 p. 040 565 2662, saila.tuononen@rautjarvi.fi

 

Rautjärven kunnassa on otettu käyttöön vuonna 2017 henkilökohtaisen työsuorituksen arviointijärjestelmä. Henkilökohtaisessa suoritusarvioinnissa arvioidaan työntekijän ammatinhallintaa ja hänen kykyään suoriutua työstään. Palkitseminen toteutetaan henkilökohtaisen lisän avulla. Henkilökohtainen lisä ja henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuvat kunnallisiin virka- ja työehtosopimuksiin.

 

Henkilökohtaiset lisät myönnetään siten, että 40% henkilökohtaisesta lisästä on henkilölle toistaiseksi voimassa olevaa ja 60% on voimassa määräaikaisesti lisän myöntämisestä seuraavan vuoden loppuun saakka. Määräaikaisesti voimassa olevan osan maksamisen jatkaminen arvioidaan sen myöntämisestä seuraavan vuoden kehityskeskusteluissa.

 

Jos uuden arvioinnin mukainen henkilökohtaisen lisän euromäärä alenee, niin työntekijän on mahdollista pyytää uusi arviointi vuoden loppuun mennessä. Mikäli arvioinnin pistemäärä nousee aiempaan tasoon, niin henkilökohtaista lisää ei alenneta.

 

Vuoden 2024 paikallisten järjestelyerien neuvotteluissa päätettiin osa jaossa olevasta erästä käyttää henkilökohtaisten lisien pisteportaikon alentamiseen yhdellä pisteellä. Neuvotteluissa päätettiin lisäksi, että työsuorituksen arvioinnin piiriin pääsee, kun työsuoritusta on arviointihetkellä kertynyt vähintään kuuden kuukauden ajalta.

 

Tätä ohjetta sovelletaan uusiin ja uusissa työtehtävissä aloittaneisiin, pitkältä työ-/virkavapailta palaaviin työntekijöihin. Ohje koskee sekä työntekijöitä että viranhaltijoita. Ensimmäinen kehityskeskustelu ei kuitenkaan korvaa varsinaista kevättalvella käytävää kehityskeskustelua.

 

Kunnanhallitus on käsitellyt 3.6.2024 §107 henkilökohtaisten lisen pisteportaikkoa, jonka perusteella määrättiin henkilökohtaisen arvioinnin lisien euromäärät. Taulukossa ovat pistemäärät ja niiden pohjalta tulevat henkilökohtaisen lisän euromäärät 1.5.2026 lukien:

 

Pistemäärä

Euroa/kk

30 – 32, 25%

72,53

33 – 35, 45%

130,55

36 – 38, 70%

203,07

39 – 44, 100%

290,12

 

Kunnanhallitus vahvistaa vuosittain maksettavan henkilökohtaisen lisän euromäärän.

 

 

 

 

 

Tällä hetkellä on henkilökohtaisia lisiä maksussa seuraavasti:

 

Sopimusala

Maksussa oleva henkilökohtaisten lisien prosenttiosuus maaliskuun 2026 palkkasummasta.

Virka- ja työehtosopimuksen mukainen prosenttuaalinen vähimmäismäärä, joka tulee käyttää henkilökohtaisiin lisiin.

KVTES

3,86%

1,3%

OVTES, osio B

3,13%

vähimmäismäärää ei ole määritelty

OVTES, osio G

4,82%

1,75%

TS

3,33%

0,6%

 

Koko kunnan henkilöstön osalta henkilökohtaisia lisiä on maksussa yhteensä 14.708,10 euroa/kk. Kyseessä oleva summa on laskettu maaliskuun 2026 palkkojen pohjalta.

 

Lähijohtajat ovat käyneet kehityskeskustelut ja henkilökohtaiset arvioinnit on tehty kevään 2026 aikana. Toimialajohtajat tekevät viranhaltijapäätökset henkilökohtaisista lisistä.

 

Henkilökohtaisen lisän 100%:n perusteeksi määritellään kaikkien sopimusalojen osalta 290,12 euroa/kk.

 

Uudet 1.5.2026 voimaan tulevat henkilökohtaiset lisät maksetaan takautuvasti.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Janhunen Heli

 

Päätösehdotus Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedokseen henkilökohtaisten lisien euromäärät ja pisterajat sekä esittää ne kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedokseen henkilökohtaisten lisien euromäärät ja pisterajat sekä esittää ne kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

 

 

Kh 15.06.2026    

84/01.02.00/2026

 

 

Valmistelija Maija Kääriäinen, kunnanjohtaja

 p. 040 656 9258, maija.kaariainen@rautjarvi.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kääriäinen Maija

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy henkilökohtaisten lisien euromäärät ja pisterajat 2026.

 

Päätös