RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 114
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Paikalliset erät 2026
Työtk 09.06.2026 § 23
Valmistelija Saila Tuononen, henkilöstösihteeri
p. 040 565 2662, saila.tuononen@rautjarvi.fi
Kunta-alan sopimuskorotuksiin sisältyy 1.8.2026 yleiskorotus, joka koskee kaikkia sopimusaloja.
Paikallinen järjestelyerä ja paikallinen kehittämisohjelmaerä tulevat voimaan 1.10.2026. Paikallisen järjestelyerän suuruus 0,20%, erän suuruus on sama kaikilla sopimusaloilla. Kehittämisohjelmaerän suuruus vaihtelee sopimuksittain.
Tarkistetut palkat, palkkiot ja lisät maksetaan ensimmäisen kerran viimeistään kahden kuukauden kuluessa tarkistusten voimaantulosta.
Soveltamisohje:
Esimerkki 1
Palkantarkastuksen ajankohta on 1.10.2026. Kohdan mukaiset palkat, maksut ja korvaukset on maksettu ajallaan, kun korvaukset maksetaan viimeistään viranhaltijan/työntekijän normaalina palkanmaksupäivänä joulukuussa 2026.
Pvm | Korotus | KVTES | OVTES, pl.osio G | OVTES, osio G | TS |
1.8.2026 | Yleis-korotus | 2,27% | 2,27% | 2,27% | |
1.10.2026 | Paikallinen järjestely-erä | 0,20% | 0,20% | 0,20% | |
1.10.2026 | Kehittämis-ohjelmaerä (paikallinen erä) | 0,40% | 0,18% | 0,20% | 0,40% |
Paikallinen järjestelyerä 1.10.2026 lukien
Paikallinen järjestelyerä on 0,2 prosenttia kunta-alan virka- ja työehtosopimuksen palkkasummasta. Jos paikallisen erän jaosta ei päästä yksimielisyyteen, jaosta päättää työnantaja.
Paikallisia eriä kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat henkilöstön saatavuuden turvaaminen, paikallisten palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta ja tuottavuutta edistävien toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla huolehditaan siitä, että johto- ja esihenkilöasemassa sekä muiden palkkaryhmien ulkopuolisten tehtävien palkkaus on oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden.
Paikallisia järjestelyeriä käytetään tasopalkkojen ja toistaiseksi voimassa olevien tasolisien korotuksiin ja/tai henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin.
Paikallisten erien suuruus lasketaan mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta. Koska yleiskorotus tulee voimaan 1.8.2026, on tarkoituksenmukaisinta laskea jaossa olevan paikallisen järjestelyerän ja kehittämisohjelmaerän euromääräinen jaossaoleva summa sopimusaloittain syyskuun palkkojen pohjalta. Lisäksi on huomioitava, että varsinkin hyvinvointipalveluissa tulee henkilöstövaihdoksia, joilla on vaikutusta palkkojen euromääriin.
Kevällä 2025 tasopalkkajärjestelmään siirryttäessä tehtiin paikallinen sopimus, joka koski sopimusajoja KVTES ja OVTES, osio G-
Paikallisesti sovittiin, että tasopalkkoja yhteensovitetaan kaikkien työntekijöiden osalta samanaikaisesti. Nyt jaossa olevien erien osalta on huomioitava KVTES:n ja OVTES, osio G:n jo etukäteen käytetty osuus. Tarkat laskelmat paikallisiin eriin käytettävissä olevista summista sopimusaloittain lasketetaan 1.8.2026 yleiskorotettujen palkkojen pohjalta.
Kehittämisohjelman mukainen paikallinen järjestelyerä 1.10.2026
Vuoden 2026 erä voidaan valtakunnallisten sopijaosapuolten toimesta sopia käytettäväksi osin tai kokonaan keskitettynä eränä. Paikallisen erän suuruus on vaihtelee sopimualoittain kuten yllä olevasta taulukosta käy ilmi.
KVTES
Lokakuun 2026 kehittämisohjelmaerä 0,20%
- Kehittämisohjelman (Kunta- ja hyvinvointialan palkkarakenteita ja palkkausjärjestelmiä koskeva kehittämisohjelma 2026‒2028) mukaan vuosien 2026‒2027 erät voidaan valtakunnallisten sopijaosapuolten toimesta sopia käytettäväksi osin tai kokonaan keskitettynä eränä (ks. KT:n yleiskirje 15/2025). Valtakunnalliset sopijaosapuolet ovat todenneet, että erän käyttäminen keskitetysti ei ole tarpeen, joten erä käytetään paikallisesti. Kehittämiserä 0,4% käytetään tasopalkkajärjestelmän toimeenpanoon esim. palkkojenyhteensovittaminen.
OVTES
Lokakuun 2026 kehittämisohjelmaerä 0,4%
o Allekirjoituspöytäkirjan mukaisesta 0,4 % kehittämisohjelmaerästä oli varattu 0,2 % OVTESin palkkasummasta peruskoulun erityisopettajan työaikajärjestelmän uudistamiseen. Koska erityisopettajien työaikajärjestelmää ei saatu määräaikaan mennessä sovittua, uudistukseen varattua 0,2 prosenttiyksikön osuutta kehittämiserästä ei käytetä ainakaan 1.10.2026 erän yhteydessä.
OVTES osiossa G toteutuu 0,20 % paikallinen erä (kehittämisohjelma).
Valtakunnalliset sopijaosapuolet eivät ole käyttäneet OVTES 2025‒2028 allekirjoituspöytäkirjan 3 § 4 momentin mukaista mahdollisuutta sopia erän käytöstä keskitetysti osioon G, joten paikallisena eränä käytetään 0,2 % OVTES osion G palkkasummasta. Muussa OVTESissa (pl. osio G) toteutuu 0,18 % paikallinen erä (kehittämisohjelma).
Valtakunnalliset sopijaosapuolet ovat käyttäneet OVTES 2025-2028 allekirjoituspöytäkirjan 3 § 4 momentin mukaista mahdollisuuden sopia erän käytöstä keskitetysti. Keskitetysti on käytetty 0,02 %-yksikköä peruskoulun rehtorien palkkaperusteryhmään liittyvään uudistukseen (ks. KT:n yleiskirje 9/2026). Paikalliseksi eräksi jää käytettäväksi 0,18 % OVTES (pl. osio G) palkkasummasta.
TS
Lokakuun kehittämisohjelmaerä
o TS- ja TTES-sopimuksissa sovittujen 1.10.2026 paikallisen järjestelyerän 0,20 % ja kehittämisohjelmaerän (paikallinen erä) 0,40 % jakamiseen liittyen tarkoituksena on antaa KT:n sekä JUKO ry:n, JAU ry:n ja JHL ry:n yhteinen yleiskirje kesäkuussa 2026. Työnantajien tulee odottaa näitä ohjeita.
Esittelijä Hallintojohtaja Janhunen Heli
Päätösehdotus Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedokseen paikalliset erät 2026 ja esittää kunnanhallitukselle, että paikallisten järjestelyerien suuruus lasketaan ko. sopimuksen piiriin kuuluvien palkkasummasta yleiskorotuksen jälkeen syyskuun 2026 maksettujen palkkojen pohjalta ja paikalliset erät laitetaan maksuun takautuvasti viimeistään joulukuussa 2026 viranhaltijan/työntekijän normaalina palkanmaksupäivänä.
Päätös Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedokseen paikalliset erät vuonna 2026 ja esittää kunnanhallitukselle, että paikallisten järjestelyerien suuruus lasketaan ko. sopimuksen piiriin kuuluvien palkkasummasta yleiskorotuksen jälkeen syyskuussa 2026 maksettujen palkkojen pohjalta viranhaltijan/työntekijän normaalina palkkapäivänä. Ja ko. erät laitetaan maksuun viimeistään joulukuussa 2026.
Kh 15.06.2026
84/01.02.00/2026
Valmistelija Maija Kääriäinen, kunnanjohtaja
p. 040 656 9258, maija.kaariainen@rautjarvi.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja Kääriäinen Maija
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen paikalliset erät vuonna 2026 ja päättää, että paikallisten järjestelyerien suuruus lasketaan ko. sopimuksen piiriin kuuluvien palkkasummasta yleiskorotuksen jälkeen syyskuussa 2026 maksettujen palkkojen pohjalta viranhaltijan/työntekijän normaalina palkkapäivänä. Ja ko. erät laitetaan maksuun viimeistään joulukuussa 2026.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |