RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Esityslista 16.06.2026/Asianro 44
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Opetuksen järjestämispaikan osoittaminen esiopetuksen ja perusopetuksen aloittaville lv. 2026-2027
Hyvlk 16.06.2026
91/12.00.02/2026
Valmistelija Janne Hirvonen, rehtori
p. 040 550 2485, janne.hirvonen@rautjarvi.fi
Perusopetuslain 6 §:n mukaan kunnan tulee osoittaa oppivelvollisuusikäiselle oppilaalle ja esiopetuksen oppilaalle lähikoulu eli ensisijainen koulu tai muu soveltuva paikka, jossa opetusta voidaan antaa oppilaan omalla kielellä. Esiopetusta järjestettäessä tulee ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvalla oppilaalla on mahdollisuus käyttää varhaiskasvatuksen palveluita.
Kunnan nettisivuilla olleen ilmoittautumisen perusteella perusopetuksen 1. vuosiluokalle ilmoittautui 14 Rautjärven kunnan alueella asuvaa lasta. Rautjärven kunnassa perusopetusta järjestetään Simpeleen koulussa.
Esiopetuksen laajuus on 700 tuntia lukuvuodessa, 4 tuntia päivässä. Rautjärvellä esiopetus toteutetaan varhaiskasvatuksessa. Ensi syksynä Rautjärven kunnassa esiopetusta annetaan Simpeleellä ja päiväkoti Karhunpesässä Asemanseudulla. Simpeleen esiopetus alkaa syksyllä Kivijärven yksikössä ja siirtyy Viipurin kadun varhaiskasvatus yksikön valmistuttua Mustikkakadulle.
Sivistyslautakunta on 26.3.2001/16 § vahvistanut koulujen oppilaaksiotto-alueet. Esiopetukseen tulevien lasten sijoittelussa noudatetaan pääsääntöisesti koulujen oppilaaksiottoalueita niin, että entisen Rautjärven aseman koulun oppilaaksiottoalueella asuvat lapset sijoitetaan esiopetukseen Päiväkoti Karhunpesään ja Simpeleen koulun oppilaaksiottoalueelta tulevat lapset Simpeleen päiväkodin alaisuudessa toimivaan Kivijärven toimintakeskuksen yksikköön.
Kunnan nettisivuilla olleen ilmoittautumisen perusteella esiopetukseen ilmoittautui 15 Rautjärven kunnan alueella asuvaa lasta, joista Simpeleen päiväkotiin 11 lasta ja Rautjärven Aseman seudulla päiväkoti Karhunpesään 4 lasta.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Paananen Taina
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee asian tiedoksi.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |