Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.03.2021/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuuston kokouksen 22.2.2021 laillisuus ja täytäntöönpano

 

Kh 08.03.2021 § 36 

42/00.01.02/2021

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten val­mis­te­lus­ta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Saman lain 56 §:n mukaan: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on ylittänyt toi­mi­val­tan­sa tai, että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava val­tuus­ton uudelleen käsiteltäväksi."

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset muutenkaan ole lainvastaisia. 

1 § Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- ei toimenpiteitä 

2 § Pöytäkirjan tarkastajien valinta
- ei toimenpiteitä

3 § Rautjärven kuntastrategia
- toimeenpanosuunnitelman mukaiset toimenpiteet

4 § Rautjärven lukion vetovoimaisuuden lisääminen strategisten tavoitteiden mukaisesti
- edelleen valmistelu hyvinvointipalvelut ja täytäntöönpano

5 § Laaja hyvinvointisuunnitelma
- valmistelu hyvinvointipalvelut

6 § Muut asiat
- ei toimenpiteitä
  

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa