Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 92

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

Etelä-Karjalan vammaispoliittinen ohjelma

 

Kh 31.05.2021 § 92 

116/00.04.01/2021

 

 

Valmistelija Virpi Nevalainen, hyvinvointijohtaja

 p. 040 700 2941, virpi.k.nevalainen@rautjarvi.fi

 

Suomessa vammaispolitiikkaa ohjaa sosiaali- ja terveysministeriö. Lähtökohtana vammaispolitiikalle ovat perus- ja ihmisoikeudet. Suomi on sitoutunut YK:n ja Euroopan unionin jäsenvaltiona edistämään kaikille avointa ja syrjimättömyydestä vapaata yhteiskuntaa. Suomen ratifioima YK:n yleissopimus edistää vammaisten henkilöiden oikeuksia maailmanlaajuisesti.

 

Yleissopimuksen toteutumista Suomessa koordinoi vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta (VANE). YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen periaatteet sekä YK:n vammaissopimuksen kansallinen toimintaohjelma luovat pohjan myös kunnalliselle vammaispoliittiselle ohjelmalle. Ihmisoikeuksien toteutus tapahtuu suurilta osin kunnissa, lähellä ihmisten arkea.

 

Vammaispoliittisen ohjelman valmistelu aloitettiin Lappeenrannan kaupungin vammaisneuvoston aloitteesta. Maakunnallisen vammaispoliittisen ohjelman luontiin osallistuivat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, kaikki Etelä-Karjalan kunnat, Kaakkois-Suomen TE- palvelut, Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socom Oy, Kelan eteläinen vakuutuspiiri ja maakunnassa toimivat kansalliset järjestöt. Edellä mainituista tahoista muodostuu myös maakunnallisen vammaispoliittisen ohjelman ohjausryhmä.

 

Ohjelman tavoitealueet ovat:

 

-Osallisuus ja vaikuttavuus palveluihin ja päätöksentekoon

-Esteettömyys ja saavutettavuus

-Työllisyys ja koulutus

-Itsenäinen elämä

 

Etelä-Karjalan maakunnalliseen vammaispoliittiseen ohjelmaan kuuluu yhteinen osio, joka kattaa yhtenäisesti kaikki kunnat. Lisäksi liitteenä on jokaisen kunnan kuntakohtainen osio.

 

Rautjärven kunnan kuntakohtainen osio on hyvinvointijohtajan ja -sihteerin valmistelema. Valmistelutyötä varten kunnassa pidettiin kaikille avoin työpaja 10.9.2020, jossa keskusteltiin tavoitealueista ja niiden toteuttamisesta kunnassa. Vammaispoliittisen ohjelman kuntaosion tavoitteita käsiteltiin myös kunnanjohtoryhmässä.

 

Vammaisneuvoston puheenjohtaja ja palvelujohtaja ovat olleet mukana valmistelemassa vammaispoliittisen ohjelman yleistä osiota ja vammaisneuvosto on käynyt läpi koko ohjelmaluonnoksen ja hyväksynyt sen osaltaan.

 

Etelä-Karjalan maakunnallisen vammaispoliittisen ohjelman toteutuksesta vastaavat alueen kunnat, Eksote ja järjestöt.

Ohjelman tavoitteiden toteutumista Rautjärven kunnan osalta seuraa vammaisneuvosto yhteistyössä toimialojen kanssa. Maakunnallisella tasolla ohjelman toteutumista seuraavat maakunnallisen vammaispoliittisen ohjelman ohjausryhmä sekä maakunnallinen hyvinvointityöryhmä.             

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Etelä-Karjalan vammaispoliittisen ohjelman ja Rautjärven kunnan kuntakohtaisen osion ja vie ohjelman tiedoksi valtuustolle.                           

 

Päätös Hyväksyttiin.  Rautjärvellä valmistellaan vammais- ja vanhusneuvoston yhdistämistä yhdeksi vaikuttamiselimeksi.

Merkittiin, että kunnanhallitus piti kokoustauon ajalla 16.08 - 16.15.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa