Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Rautjärven kunnan perusopetuksen ja lukion opetusresurssien vahvistaminen lv. 2022-2023

 

Hyvlk 26.04.2022 § 24 

73/12.00.00/2022

 

 

Valmistelija Janne Hirvonen, vs. hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja

p. 040 550 2485, janne.hirvonen@rautjarvi.fi

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n 1 momentin mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Rautjärven kunnan hallintosäännön 5. luvun 26 §:n mukaan hyvinvointi-lautakunta päättää esiopetuksen, perusopetuksen koulujen ja lukion luku-vuosittaisista kokonaistuntimääristä ja opetussuunnitelmiin perustuvista lukuvuosisuunnitelmista sekä iltapäivätoiminnan kausisuunnitelmasta. 

 

Lukuvuonna 2021-2022 perusopetuksen oppilasmäärä on ollut 208 oppilasta ja opetusresurssi 533,8 tuntia. Lukion opiskelijamäärä on ollut 22 ja resurssi 131,01  tuntia. Kokonaistuntimäärä pitää sisällään perustunnit, jakotunnit, tukiopetuksen, kerhotyön ja muut erityistehtävät sekä lisäksi lukiossa kerrointunnit.

 

Lukuvuonna 2022-2023 perusopetuksen oppilasmääräarvio on 193 oppilasta. Perusopetuksen opetusresurssiksi esitetään 565,8 tuntia. Esitetyssä perusopetuksen opetusresurssissa lisäys edelliseen vuoteen johtuu kiintiöpakolaisille järjestettävästä valmistavasta opetuksesta.

 

Lukuvuonna 2022-2023 lukion opiskelijamääräarvio on 33 opiskelijaa ja lukion opetusresurssiksi esitetään 145,64 tuntia. Lukion opetusresurssia tarvitaan enemmän kuin viime vuonna johtuen järjestettävistä Hiitolanjoki -teemaopinnoista sekä tulevien ulkomaalaisten opiskelijoiden tukemisesta (esim. S2-opetus). Lisäksi opiskelijoiden matematiikan ja kielten valinnat ovat monipuolistuneet.

 

Esittelijä Rehtori Hirvonen Janne

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy lukuvuoden 2022 - 2023 perusopetuksen opetusresurssiksi 565,8 tuntia ja lukion opetusresurssiksi 145,64 tuntia.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa