Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Opetuksen järjestämispaikan osoittaminen esiopetuksen ja perusopetuksen aloittaville lv. 2022-2023

 

Hyvlk 26.04.2022 § 25 

77/12.01.00/2022

 

 

Valmistelija Janne Hirvonen, vs. hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja

p. 040 550 2485, janne.hirvonen@rautjarvi.fi

 

Perusopetuslain 6 §:n mukaan kunnan tulee osoittaa oppivelvollisuusikäiselle oppilaalle ja esiopetuksen oppilaalle lähikoulu eli ensisijainen koulu tai muu soveltuva paikka, jossa opetusta voidaan antaa oppilaan omalla kielellä. Lähikoulun käsite tarkoittaa, että oppilaan koulumatkan tulee olla asutus, koulun sijainti sekä liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallinen ja lyhyt. Lisäksi esiopetusta järjestettäessä tulee ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvalla oppilaalla on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluita. Sivistyslautakunta on 26.3.2001/16 § vahvistanut koulujen oppilaaksiottoalueet.

 

Netissä ja kunnan ilmoituslehdessä olleen ilmoituksen perusteella perus-opetuksen 1. vuosiluokalle ilmoittautui Rautjärven kunnan alueella asuvaa 19 lasta, joista Simpeleen kouluun 14 ja Rautjärven aseman koululla olevaan alkuopetusryhmään 4 lasta.

 

Esiopetuksen laajuus on 700 tuntia lukuvuodessa, 4 tuntia päivässä. Rautjärvellä esiopetus toteutetaan varhaiskasvatuksessa. Rautjärven kunnassa esiopetusta annetaan Kivijärven yksikössä Simpeleellä ja Otsolan yksikössä Aseman seudulla.

 

Sivistyslautakunta on 26.3.2001/16 § vahvistanut koulujen oppilaaksiotto-alueet. Esiopetukseen tulevien lasten sijoittelussa noudatetaan pääsääntöisesti koulujen oppilaaksiottoalueita niin, että Rautjärven aseman koulun oppilaaksiottoalueella asuvat lapset sijoitetaan esiopetukseen Otsolaan ja Simpeleen koulun oppilaaksiottoalueelta tulevat lapset Simpeleen päiväkodin alaisuudessa toimivaan Kivijärven toimintakeskukseen.

 

Netissä ja kunnan ilmoituslehdessä julkaistun ilmoituksen perusteella esiopetukseen ilmoittautui Rautjärven kunnan alueella asuvaa 16 lasta, joista Simpeleen päiväkotiin  11 lasta ja Rautjärven Aseman seudulla Otsolaan 5  lasta.

 

 

Rautjärven kunnan hallintosäännön mukaan Simpeleen koulun rehtori päättää esiopetuksen ja perusopetuksen oppilaiden oppilaaksiottamisesta ja ensisijaisesta opetuksen järjestämispaikasta. Rehtorin päätös on nähtä-villä kokouksessa.

 

Esittelijä Rehtori Hirvonen Janne

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta merkitsee asian tiedoksi.  

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa