Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 27.04.2022/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Nuorten vaikuttajaryhmän aloite kokoontumispaikasta Simpeleelle

 

Eymplk 27.04.2022 § 33 

81/10.03.01.00/2022

 

 

 

Valmistelija Juho Jylhä, tekninen johtaja,

p. 0400 654 897, s-posti: juho.jylha@rautjarvi.fi

 

 

Nuorten vaikuttajaryhmä on tehnyt aloitteen oleskelupaikan rakentamisesta Simpeleen keskustaan tai sen välittömään läheisyyteen, koska nuorisotila on avoinna enintään pari kertaa viikossa.

 

Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa (kh 28.03.2022 § 52) ja päättänyt seuraavasti:             

Kunnanhallitus antaa Elinympäristöpalveluille tehtäväksi selvittää aloitteessa esitetyn kokoontumispaikan perustamisen edellytykset Simpeleen keskustan alueelle toukokuun 2022 loppuun mennessä yhteistyössä hyvinvointipalvelujen ja nuorten vaikuttajaryhmän kanssa.

Selvityksen perusteella kunnanhallitus käsittelee hankkeen toteututamista ja rahoitusta.             

 

Perustelut aloitteen toteuttamiselle ja kokoontumispaikan vaatimukset on esitetty liitteessä.

 

Elinympäristöpalvelut ovat selvittäneet mahdollisia alueita kokoontumispaikalle. Seuraavat kunnan omistamat alueet voisivat tulla kysymykseen:

 

  1. Kenttäpolun ja Simpeleen kirjaston pysäköintialueen välinen viheralue

 

 

-          Alueen käyttö tällä hetkellä vähäistä ja istutusalueet huonokuntoisia.

-          Alue on helposti saavutettavissa ja pohja tasainen, joka säästää perustamiskustannuksia.

-          Kirjaston alemmalle pysäköintialueelle on osoittanut mahdollisuus skeittipuiston perustamiselle lautakunnan päätöksellä. MLL Simpeleen yhdistyksellä on valmistelussa hanke skeittipuiston perustamista varten. Toteutuessaan skeittipuisto ja kokoontumispaikka muodostaisivat mukavan kokonaisuuden.

-          Asutusta ei ole aivan välittömässä läheisyydessä.

-          Nuotiopaikan rakentamiselle ei ole esteitä, mutta aivan keskustassa sitä lienee syytä harkita.

 

  1. Tallimäen alue Tiiliruukinkadun kulmauksessa

 

 

-          Alue luonnontilassa ja kosteikkoinen ? vaatii kulkuyhteyden rakentamisen, raivausta ja pohjatöitä sekä myöhemmin enemmän kunnosspitoa.

-          Alue suojainen mutta kuitenkin keskustan välittömässä läheisyydessä.

-          Asustusta ei ole aivan välittömässä läheisyydessä.

-          Nuotiopaikkana on 1. vaihtoehtoa parempi.

 

  1. Simpeleen kirjaston "takametsä"

 

 

-          Alue pääosin luonnontilassa ? ei kuitenkaan vaadi yhtä suuria perustamistöitä kuin 2. vaihtoehto.

-          Nuotiopaikan rakentamiselle ei ole esteitä, mutta aivan keskustassa sitä lienee syytä harkita.

-          Asutusta ei ole aivan välittömässä läheisyydessä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jylhä Juho

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta käy keskustelun esitetyistä tai muista mahdollisista alueista kokoontumispaikalle ja tekee esityksen kokoontumispaikan sijoittamisesta.                           

 

Päätös Elinympäristölautakunta päättää, että valmistelussa esitetty alue 1 voidaan osoittaa nuorten kokoontumispaikaksi.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa