Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 61

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kunniamerkkiesitykset vuonna 2022

 

Kh 11.04.2022 § 61 

29/01.02.03/2022

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

Suomen Valkoisen Ruusun (SVR) ja Suomen Leijonan (SL) ritarikuntien suurmestarina Tasavallan Presidentti antaa vuosittain itsenäisyyspäivänä 6.12. kunniamerkkejä kotimaisille siviilihenkilöille. Kunniamerkit annetaan ritarikuntien hallituksen tekemien esitysten perusteella.

 

Aluehallintovirasto tekee esityksiä itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä eri ministeriöille.

 

 Esitykset tehdään henkilöistä, joiden pääasialliset ansiot on saavutettu

-          kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen tai sellaisen kunnan lautakunnan jäsenenä, jonka tehtävien ohjaus ja valvonta kuuluvat valtiovarainministeriölle.

-          kunnallisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden osalta esityksiä tehtäessä noudatetaan samaa periaatetta.

-          Hallinnon, sosiaali- ja terveysministeriön, opetusalan ja varhaiskasvatuksen sekä kuntien nuoriso-, liikunta-, museo-, kirjasto- ja kulttuuritoiminnan alan henkilöstön  

 

Tehtäessä esityksiä kunniamerkin myöntämisestä kunnallisille viranhaltijoille ja työntekijöille otetaan aluehallintovirastolle toimitettavaan esitykseen henkilöt, joiden pääasialliset ansiot on saavutettu eri hallinon alojen tehtävissä. Ehdotukset on pyrittävä tekemään asianomaisen ollessa vielä virassa tai toimessa ennen eläkkeelle siirtymistä.

 

Hallinnon, sosiaali- ja terveydenhuollon, opetus- ja varhaiskasvatus

henkilöstöä sekä nuoriso-, liikunta-, museo-, kirjasto- ja kulttuuritoiminnan henkilöstöä koskevien ohjeen mukaisesti täytetyt ehdotukset tule toimittaa viimeistään 29.4.2022 Etelä-Suomen aluehallintovirastoon.

 

Määräajan jälkeen saapuvia esityksiä ei oteta huomioon. 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus keskustelee ja ohjeistaa sen pohjalta esitysten tekemisestä kunniamerkkien hakemiseen.                           

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa