Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2022/Pykälä 182

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Rautjärven kunnan historiakirjan kirjoittajan valinta

 

Kh 07.11.2022 § 182 

89/07.02.02/2022

 

 

Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja,

 p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi

 

 Kunnanhallitus on päättänyt 2.5.2022 § 75 Liisa Terävä valtuustoaloitteen käsittelyn yhteydessä Rautjärven kunnan historiakirjan tekemisestä ajalta1973 - 2023 ja sen julkaisemisesta vuonna 2023, jolloin tulee kuntaliitoksesta kuluneeksi 50-vuotta. Historiateoksen julkistaminen on suunniteltu tehtävän itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2023.

 

 Historiateos on suunniteltu tehtävän lähinnä kuvateoksena kuntaliitoksesta tähän päivään. Teokseen pyritään saamaan kuvien välityksellä näkyväksi muutokset, joita on tullut niin kunnan fyysiseen olemukseen kuin kunnan toimintaan eli miltä kunta näyttää viiden kymmenen vuoden jälkeen, kuinka kunta nyt näyttäytyy.

 

 Kuvateoksen laajuudeksi arvioitu, että varataan 1-2 sivua/vuosi ja sen lisäksi 2-3 aikalaishaastattelua kokonaisuudessaan uuden kunnan ajalta sekä muuta yleistä tekstiä, jolloin sivuja tulisi noin 100 maksimissaan 120 sivua. Tämän pohjalta työmäärän on arvioitu edellyttävän noin puolen vuoden työpanosta.

 

 Työhön sisältyy sisällön tuottamiseen tekstit kuvien pohjalta, kuvien seulonta, osittain hankinta sekä haastatteluihin menevä aika sekä kirjan toimittaminen taittajan kanssa. Historiakirjasta olisi tulossa lähinnä kuvapohjainen tarina, josta voisi visuaalisesti hyvin nähdä mikä on muuttunut. Teoksesta on tarkoitus tehdä myös sähköisen version, jolloin sitä voisi käyttää eri esittelyissä enemmän hyödyksi.

 

 Tarjouspyyntö on lähetetty sähköpostilla niille, jotka ovat osoittaneet kiinnostuksen historiateoksen kirjoittamiseen. Hankinta on EU-kynnysarvon alittava hankinta, joten hankintamenettelyssä ei käytetä hankintalain 34§-37§ mukaisia menettelyjä.  Hankinnan kokonaisarvoksi on arvioitu noin 30 000 euroa. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen sekä hankintaohjeistusten mukaan Toimielimet päättävät yli 25.510 euron hankinnat vuonna 2022.

 

 Tarjouksen perusteella valitaan valintaperusteet parhaiten täyttävä tarjoaja.

 

 Tarjoukseen tulee sisällyttää:

 1) Kirjoittajan / kirjoittajien "työhakemus" referensseineen / ansioluetteloineen.

 2) Hahmotelma Rautjärven kuntahistorian rakenteesta, sisällöstä, laajuudesta ja painopistealueista sekä työn vaatimista kustannuksista.

 

 Valituksi tulevalta painotamme luonnollisestikin akateemista erityissivistystä, kokemusta ja näyttöä historiateosten kirjoittamisesta sekä toimitusvarmuutta. Arvostamme aiempaa perehtyneisyyttä Rautjärven kunnan ja lähialueen historiaan. Lisäksi tarjoajalta edellytetään monipuolista näkemystä ainakin seuraavien aihealueiden tutkimuksesta:

 - kunnan palvelutuotanto ja sen muutokset

- yhdyskuntarakenne ja sen muutokset

- elinkeinorakenne ja sen kehitys.

Tarjouksen valintaperuste on kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous ottaen huomioon tarjouspyynnössä esitetyt vertailuperusteet. Hintaan tulee sisältyä kaikki kustannukset ja kaikki mahdolliset matkustus- ja majoituskulut, päivärahat ym. kustannukset sekä laskutus- ja toimistokulut.

Tarjouksen on oltava voimassa seuraavaan päivämäärään saakka: 31.12.2022. Tarjoukset on toimitettava viimeistään 7.10.2022 klo 15.00 sähköpostitse.

Määräaikaan mennessä saatiin kaksi tarjousta:

- Juha Pohjonen, Historietti Oy

- Mikko Europaeus, Tmi Traditionaali

Molemmat tarjoukset täyttävät tarjouspyynnön ehdot ja ovat näin ollen tarjouspyynnön mukaisia. Suoritetun vertailun perusteella ja tarjouspyynnössä ilmoitettujen valintaperusteiden mukaisesti historiateoksen kirjoittajaksi valitaan Juha Pohjonen, Historietti Oy.

Hankinnassa noudatetaan julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja JYSE 2014 palvelut (päivitysversio 2017).

Hankinnasta tehdään kirjallinen hankintasopimus valitun toimittajan kanssa. Sopimus allekirjoitetaan hankintapäätöksen saatua lainvoiman ja sopimus päättyy ilman erillistä irtisanomista sopimuskauden päättyessä.

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee yhdistyneen Rautjärven kunnan historian kirjoittajaksi Juha Pohjosen (Historietti Oy) kaudelle 1.1.2023 -30.6.2023. Hankinnan arvo on laskettuna koko sopimuskaudelle 27 000 €.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa