Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 222

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuuston kokouksen 12.12.2022 laillisuus ja täytäntöönpano

 

Kh 19.12.2022 § 222 

45/00.01.02/2022

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Saman lain 56 §:n mukaan: "Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on ylittänyt toimivaltansa tai, että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi."

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset muutenkaan ole lainvastaisia.

43 § Valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- ei toimenpiteitä

44 § Valtuuston pöytäkirjantarkastajien valinta
- ei toimenpiteitä

45 § Rautjärven kunnan toiminnan järjestäminen 2023
- jatkovalmistelu hallintosääntö, talousarviomuutos

46 § Rautjärven Vuokratalo Oy:n toiminnan järjestäminen ja kunnan vuokra-asuntojen siirto yhtiölle
- jatkovalmistelu muutosten toteuttamiseksi ja omaisuuden siirtämiseksi

47 § Raujtärven kunnan toimitilayhtiön perustaminen
- jatkovalmistelu Toimitila yhtiön perustamiseksi ja kiinteistökohteiden myynti

48 § Markkinoilla toimivan palveluyhtiön perustaminen Rautjärven kuntakonserniin
- jatkovalmistelu Palveluyhtiön perustamiseksi

49 § Osavuosiraportti 3/2022
- ei toimenpiteitä

50 § Talousarviomuutos 2022
- tiedoksi Meita taloushallinto ja kirjanpito

51 § Talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma 2024-2025
- tiedoksi Meita taloushallinto ja kirjanpito

52 § Muut asiat
- ei toimenpiteitä
  

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa