Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Hallintojohtajan viran täyttäminen

 

Kh 07.11.2022 § 176 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Hallintojohtajalle on myönnetty ero virasta 30.4.2023 lukien. Kunnan toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi tulee virka täyttää mahdollisimman nopeasti. Tavoitteena tulisi olla myös se, että seuraaja voisi perehtyä tehtäviin ja hoitaa hallintojohtajan sijaisuutta ennen vakinaisen viran alkua, jolloin valinta tulisi tehdä vielä vuoden 2022 aikana.

 

Rekrytoinnin joustavan etenemisen varmistamiseksi olisi tarpeen, että kunnanhallitus nimeää haastatteluryhmän, jonka tehtävänä on kutsua haastateltavat ja tehdä esitys kunnanhallitukselle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus julistaa hallintojohtajan vakinaisen viran haettavaksi 1.12.2022 mennessä oheisen hakuilmoituksen mukaisesti.

Kunnanhallitus nimeää haastatteluryhmän, jonka tehtävänä on kutsua haastateltavat ja tehdä esitykset kunnanhallitukselle.                           

 

Päätös Hyväksyttiin. Kunnanhallitus nimesi haastatteluryhmään kunnanvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajiston sekä kunnanjohtajan. Hakuilmoitus julkaistaan myös Helsingin Sanomissa.

 

 

Kh 28.11.2022 § 213 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Hallintojohtajan viran hakuaika päättyy 1.12.2022. Haastatteluryhmälle on annettu tehtäväksi kutsua haastateltavat ja tehdä esitys hallitukselle. Mikäli hakijoita on vähän taikka muutoin hakuajan jatkaminen olisi suositeltavaa, voisi ajansäästämiseksi haastatteluryhmä jatkaa hakuaikaa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että haastatteluryhmä voi jatkaa hakuaikaa, mikäli tilanne sitä vaatii.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 19.12.2022 § 232 

 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034. harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Määrärajan kuluessa hallintojohtajan virkaan saatiin 5 hakemusta:

-          Mikkonen Lila, digitalisaation johtaminen, YAMK

-          Tuunanen Mirja, liiketalous/tradenomi AMK

-          Koho Jarkko, kauppatieteiden maisteri KTM

-          Astola Matti, oikeustieteen maisteri, OTM

-          Maaninka Tapani, oikeustieteen maisteri OTM

 

Kaikki hakijat täyttävät muodollisen pätevyysvaatimuksen. Yhdistelmä hakijoista esityslistan oheisena.

 

Haastetteluryhmä kokoontui 2.12.2022 ja päätti kutsua haastatteluun Mirja Tuunasen ja Jarkko Kohon. Haastattelut toteutettiin 8.12.2022. Haastattelujen perusteella haastatteluryhmä ei vielä tehnyt esitystä jatkotoimenpiteistä.

 

Haastatteluryhmä antaa selostuksen kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää kokouksessa tehtävän päätösesityksen pohjalta virkavaalin toteuttamisesta tai viran uudelleen auki julistamisesta.

 

Päätös Esittelijä esitti, että kunnanhallitus julistaa hallintojohtajan viran uudelleen haettavaksi 13.1.2023 mennessä. Aiemmat hakemukset otetaan huomioon.

Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

Kh 16.01.2023 § 7 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Hallintojohtajan viran hakuaika päättyy pe 13.1.2023 klo 15.00. Kunnanjohtaja antaa selostuksen rekrytointitilanteesta kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kokouksessa tehtävän päätösehdotuksen pohjalta kunnanhallitus päättää jatkotoimista.

 

Päätös Hallintojohtajan virkaan tuli 13.1.2023 mennessä yksi hakemus lisää aikaisempien lisäksi. Virkaan haki Janhunen Heli, liiketalous/tradenomi AMK.

Kunnanhallitus päätti, että haastatteluun kutsutaan Janhunen Heli ja Matti Astola. Haastattelut pidetään 24.1.2023 klo 16.00 alkaen.

 

 

Kh 30.01.2023 § 15 

148/01.01.00/2022

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Heli Janhusen ja Matti Astolan haastattelut toteutettiin 24.1.2023.

 

Kaikkien neljän haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvion pohjalta haastatteluryhmä päätti yksimielisesti esittää hallintojohtajaksi tradenomi Heli Janhusen Kausalasta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee Rautjärven kunnan hallintojohtajan virkaan Heli Janhusen. Viran tehtäväkohtaiseksi palkaksi vahvistetaan 5.300,00 €/kk.

Valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa ja valitun tulee toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa