RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanviraston aukioloajat
Kh 13.02.2023 § 27
19/00.01.02/2023
Valmistelija Eija Hämäläinen, hallintojohtaja,
p. 040 354 0292, eija.hamalainen@rautjarvi.fi
Kunnanvirasto on nykyisin avoinna ma - to klo 9-15 sekä pe klo 9-14. Kesäaikana sovitaan erikseen tilapäisistä kiinnioloajoista vuosilomien keskistämisiä varten.
Asiointi asiointipisteellä ja virastolla muissa pisteissä on siirtynyt pitkälti sähköiseen asiointiin ja sovittuihin tapaamisiin. Asiakkaita kunnanvirastolla muissa pisteissä käy vähäisessä määrin ja pääsääntöisesti tapaamiset on sovittu etukäteen. Asiointipisteellä asiointi on viikonpäivistä eniten vähentynyt perjantaisin.
Aukioloaikojen ulkopuolelle on voinut sopia myös tapaamisia. Hallinnossa kunnassa työskentelee vain muutamia henkilöitä, ja töiden järjestelyn sekä sijaistamiset ovat hetkittäin olleet varsin työläitä saada järjesteltyä niin, että voidaan toteuttaa nykyiset aukiolot niin, että paikalla on riittävästi henkilökuntaa.
Viraston aukioloaikojen muuttamisella niin, että hiljaisimpana päivä, perjantaina virasto suljetaan, saadaan tehokasta, häiriintymätöntä työaikaa normaaliin työaikaan eikä työpäivää tarvitse tämän takia pidentää.
Viraston sulkeminen perjantaina ei vaikeuta viraston vuokralaisten toimintaa, eikä muutakaan käyttöä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnanvirasto on suljettuna aina perjantaisin 1.3.2023 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |