Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Hallintosäännön muutokset 2023

 

Kh 06.03.2023 § 40 

120/00.01.02/2022

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kunnanvaltuusto on 12.12.2022 § 45 hyväksynyt organisaatiorakenteen muuttamisen ja hyväksynyt muutoksen toimeenpantavaksi kunnanhallituksen päätöksillä.

 

Ennen kunnanhallituksen päätöstä organisaation muuttamisesta on kunnanvaltuuston hyväksyttävä muutokseen liittyvät hallintosäännön muutokset ja muutosesitys on käsiteltävä työyhteisötoimikunnassa.

 

Kunnanvaltuuston käsittelemään organisaatiorakenteen ja tehtävämuutosten jatkovalmistelussa on päädytty esittämään muutamia muutoksia, jotka vaikuttavat myös hallintosääntöön:

 

  1. Yleiskaavoitus jää kunnanhallituksen ja konsernipalveluiden vastuulle.
  2. Asiointi- ja joukkoliikenne jää hyvinvointipalveluiden ja hyvinvointilautakunnan vastuulle.
  3. Ruokahuolto- ja siivouspalvelut siirretään kokonaisuudessaan muodostettavaan tukipalveluyksikköön elinympäristöpalveluiden ja elinympäristölautakunnan alaisuuteen.
  4. Työpajatoiminta säilyy osana työllisyyden hoitoa ja siirtyy elinvoiman edistämisen tulosalueelle konsernipalveluiden ja kunnanhallituksen alaisuuteen.

 

Ehdotus kunnan organisaatiorakenteeksi on oheisena tiedoksi.

 

Organisaatiorakenne on tarkoitus ottaa käyttöön 1.4.2023 lukien ja siihen liittyvät tulosalueiden väliset talousarviomuutokset esitetään erikseen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Keskeisinä muutoksina voimassa olevaan hallintosäännön lukuun 5 esitetään:

 

-          Työllisyyden hoidon siirtyminen konsernipalveluille kunnanhallituksen alaisuuteen,

-          Kunnan tukipalveluyksikön sijoittaminen ja kuntakonsernin tukipalveluiden välittäminen elinympäristöpalveluille elinympäristölautakunnan alaisuuteen,

-          Elinympäristölautakunnan vastuun poistaminen kuntakonsernin yhtiöiden ja kiinteistöjen hallinnan osalta ja

-          Varhaiskasvatuspäällikön virkaan liittyvä toimivalta.

 

Lisäksi esitetään muutoksina muutamia muutoksia hallintosäännön määräyksiin mm.:

 

-          Kunnanhallitukselle oikeus antaa kuntakonsernin hyvää hallinto- ja johtamistapaa koskevan ohjeen,

-          Elinympäristölautakunnalle tehtäväksi vastata öljyvahinkojen jälkitorjunnasta,

-          Kunnanjohtajalle oikeus avustusten myöntämiseen kunnanhallituksen päättämässä laajuudessa,

-          Kunnanjohtajan oikeus tehdä hankeavustushakemukset kunnan puolesta,

-          Teknisen päällikön virkanimikkeen muutos tekniseksi johtajaksi ja

-          Rakennus- ja kunnossapitopäällikön toimivallan poistaminen hallintosäännöstä,

-          Esimiesten termin muutokset lähijohtajaksi ja esihenkilöksi.

 

Muutokset hallintosääntöön on esitetty oheisessa esityksessä punaisella ja poistot on yliviivattu.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää oheiset hallintosäännön muutokset kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi ja voimaan tuleviksi 1.4.2023 lukien.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa