Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 67


 

Rakennus- ja kunnossapitopäällikön viran lakkauttaminen ja irtisanominen

 

Kh 17.04.2023 § 67 

120/00.01.02/2022

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034. harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Rautjärven kuntakonsernin toiminnan muutoksiin liittyen on uudesta hallintosäännöstä poistettu rakennus- ja kunnossapitopäällikkön toimivalta ja virkavastuut on siirretty tekniselle johtajalle.

 

Aiemman johtosäännön mukaan rakennus- ja kunnossapitopäällikön vastuulla olivat kuntakonsernin omistuksessa ja hallinnassa olevien kiinteistöjen vuokraustoiminta, johon liittyen tehtäviin oli liitettynä Rautjärven Vuokratalo Oy:n toimitusjohtajan tehtävät. Rautjärven Vuokratalot Oy:n hallituksen päätöksellä on toimitusjohtajuus siirretty pois viranhaltijalta.

 

Käytännössä rakennus- ja kunnossapitopäällikölle ovat jääneet ainoastaan teknisen isännöitsijän tehtävät, jotka eivät edellytä virkasuhdetta. Virkaan liittyneet teknisen johtajan varahenkilön tehtävät tullaan myös järjestämään uudelleen.

 

Hyväksytyn suunnitelman ja kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti kuntakonsernin teknisen isännöitsijän tehtävät sijoitetaan joko kuntakonsernin tukipalvelut -yksikköön tai kunnan tytäryhtiöön (ensi vaiheessa Rautjärven Vuokratalot Oy).

 

Kuntalain mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka ja viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää valtuusto tai hallintosäännössä määrätty kunnan muu toimielin.

 

Rautjärven kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää viran ja vakinaisen toimen perustamisesta, lakkauttamisesta ja nimikkeen muuttamisesta sekä virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi.

 

Virkasuhteesta on säädetty laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta.

 

Virkasuhde voidaan irtisanoa, kun viranhaltijan tehtävät ovat vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi taloudellisista syistä, työnantajan tai asianomaisen yksikön tehtävien uudelleen järjestelyn vuoksi taikka muista niihin verrattavista syistä. Irtisanominen edellyttää lisäksi, ettei viranhaltijaa voida ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa toiseen virkasuhteeseen tai ottaa sellaiseen työsuhteeseen, jonka tehtävät eivät olennaisesti poikkea viranhaltijan tehtävistä, tai kouluttaa uusiin tehtäviin.

 

Työnantajan irtisanoessa viranhaltijan virkasuhteen irtisanomisaika on vähintään neljä kuukautta, jos palvelusuhde on jatkunut keskeytyksettä yli 8 vuotta, mutta enintään 12 vuotta.

 

Ennen työnantajan suorittamaa irtisanomista viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen, jos työnantaja ei ole ollut velvollinen neuvottelemaan irtisanomisen perusteesta työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa.

Työnantajan suorittamaa irtisanomista koskeva päätös perusteluineen on merkittävä pöytäkirjaan ja päätös on annettava kirjallisesti tiedoksi henkilökohtaisesti, jos se on mahdollista.

 

Työnantajalla yhdeksän kuukauden kuluessa irtisanomisajan päättymisestä velvollisuus irtisanotun viranhaltijan takaisin ottamiseen tehtäviltään samankaltaiseen toistaiseksi voimassa olevaan tai yli kuusi kuukautta kestävään virkasuhteeseen, jos hän etsii työtä työvoimaviranomaisen välityksellä.

 

Viran lakkauttamisen valmistelusta on ilmoitettu viranhaltijalle ja hänelle tarjottu teknisen isännöitsijän työsopimussuhdetta teknisten sopimuksen mukaisella tehtävän vaativuuden mukaisella alemmalla tehtäväkohtaisella palkalla. Häneltä on saatu vastaus, että hän on halukas jäämään kunnan palvelukseen konserniyhtiön sijasta.

 

Rautjärven kunnassa hyväksytyn tehtäväkohtaisen palkan arviointijärjestelmän mukaan teknisen isännöitsijän tehtäväkohtainen palkka on (1.5.2023) 2.789.09 €/kk.

 

Kuntakonsernin toiminnan muutoksista on käyty kunnan ja hyvinvointialueen yhteistoimintalain mukainen yhteistoimintamenettely, jossa on käsitelty rakennus- ja kunnossapitopäällikön asemaa ja annettu kunnan henkilöstölle mahdollisuus siirtyä kuntakonsernin yhtiöiden palvelukseen tai jäädä niin halutessaan kunnan palvelukseen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. Lakkauttaa rakennus- ja kunnossapitopäällikön viran 31.8.2023
2. Irtisanoa Pasi Kauton rakennus- ja kunnosapitopäällikön virasta 1.9.2023 lukien Rautjärven kuntakonsernin toiminnan muutosten perusteella.
3. Siirtää rakennus- ja kunnossapitopäällikön virka viran lakkauttamiseen asti kuntakonsernin tukipalvelut -yksikköön, kun yksikön toiminta kunnanjohtajan päätöksellä käynnistyy.
4. Tarjota Pasi Kautolle teknisen isännöitsijän työsopimussuhteisen vakinaisen toimen vastaanottamista 1.9.2023 lukien, jos irtisanominen rakennus- ja kunnossapitopäällikön virasta on saanut lainvoiman, ja pyytää vastausta tehtävän vastaanottamisesta 31.5.2023 mennessä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti rakennus- ja kunnossapitopäällikön viran lakkauttamisesta ja irtisanomisesta kunnanjohtajan esityksen mukaisesti.