Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 94


 

 

Kh 05.06.2023 § 94 

26/10.00.02/2023

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034

 

Vuonna 2018 aloitettiin keskustelut silloisen Aqua Lapland Ltd hallituksen puheenjohtajan Heikki Hautalan kanssa Laikon vedenpullottamon ja vedenottamon kehittämisestä teollisen mittakaavan vedenpakkaamoksi.

 

Kunnanhallitus hyväksyi 21.1.2019 hankeen etenemisen ja antoi hankekehittäjälle kahden vuoden yksinoikeuden hankeen kehittämiseen.

 

Laikon pohjavesialueella tehtiin koepumppaukset kesällä 2019, jonka perusteella todettiin, että Laikon lähteen vedenottamon enimmäisantoisuus on enintään 250 m3/ vrk ilman lähteen luonnolle koituvia haittoja. Laikon lähteen vesi todettiin puhtaudeltaan pullotuskelpoiseksi ilman kemiallista käsittelyä, jolloin se kelpaa pullotettavaksi lähdevetenä.

 

Pohjavesialueiden selvityksen perusteella Laikon lähteen nykyinen vesilinja ei ole riittävä Simpeleen vesihuoltoalueen varavesilähteeksi, koska sen kapasiteetti 100m3/vrk on liian alhainen, joten kunnan tulee varautua uuden varavedenottamon rakentamiseen Laikon läntiselle pohjavesialueelle, joka vastaa Simpeleen nykyisen vedenottamolta pumpattavaa vedentarvetta 500 m3/vrk.

 

Kannattavan vedenpakkauslinjan tavoitteena on automaattinen pakkauslinja ja 200 m3/vrk vesimäärä, joten tämäkin tulee ottaa huomioon suunniteltaessa uutta pohjavedenottamoa.

 

Ensivaiheessa uusia tiloja tarvittaisiin 350 m2 yhtä automaattista pakkauslinjastoa varten ja vastaava määrä toisen linjaston käyttöönoton yhteydessä. Toisessa vaiheessa rakennettaisiin toinen pakkauslinjasto ja koko Laikon lähteen vesimäärä menisi pullotukseen, jolloin muu toiminnassa tarvittava vesimäärä tulisi saada vesihuoltolaitoksen vedenottamosta.

 

Yritystoiminnan jatkuvuuden näkökulmasta hankekehittäjän toiveena on mahdollisimman pitkä vuokrasopimus ja oikeus lunastaa alue ja vedenottamo. Neuvotteluissa on kuitenkin kunnan puolelta lähdetty siitä, että määräaikainen vuokrasopimus olisi 30 vuotta ja se jatkuisi aina viisi vuotta kerrallaan. Vuokrasopimukseen otettaisiin yritykselle etuosto-oikeus vuokra-aikana alueeseen ja vedenottamoon käyvällä hinnalla. Lisäksi toiminnan kehittämisen turvaamiseksi esitetään solmittavaksi aiesopimus, jonka mukaisesti osapuolet sitoutuvat edistämään kehittämistarpeita.

 

Kunnanhallitus määritteli 11.5.2020 alueen vuokraamisen ja luovuttamisen periaatteet, jonka mukaisesti maanvuokrasopimuksessa ja lunastushinnassa otetaan huomioon 590 €/kk vuokran lisäksi 0,10 €/m2 pakatun vesimäärän käyttökorvaus. Vuokran määrässä on huomioitu kunnan sijoitukset alueeseen 30 vuoden poistoajalla ja 3 % pääoman korolla.

 

Aiesopimuksella kunta ja vuokralainen sitoutuvat varmistamaan Rautjärven kunnan vesihuoltolaitoksen pohjaveden saannin ja Laikon lähteen vedenottamon veden saamisen pakkauskäyttöön myös tulevaisuudessa vedentarpeen kasvaessa sekä edellytykset toiminnan laajenemiseen.

 

Kunnanhallitus hyväksyi maanvuokrasopimuksen ja aiesopimuksen sisällöt.

 

Hankekehittäjä jatkoi kunnanhallituksen näkemysten pohjalta keskusteluja kansainvälisten toimijoiden kanssa hankkeen käynnistämisestä.

 

Korona -pandemian ja siihen liittyvien logististen muutosten vuoksi hanke kuitenkin pysähtyi kuitenkin kesän 2020 jälkeen.

 

Heikki Hautala oli loppuvuodesta 2022 yhteydessä kuntaan ja ilmoitti, että hän olisi valmis yrittäjänä toteuttamaan Laikon vedenpakkaamon kunnanhallituksen vuonna 2020 hyväksymien periaatteiden mukaisesti ja tarjota hanketta riskillään sijoittajille ja muille toimijoille, mutta sopimuksen tulee sisältää lunastusoikeus.

 

Vuokrasopimukseen on otettu ehto, että kunta voi purkaa vuokrasopimuksen, jos kolmen vuoden kuluessa vedenpakkaustoiminta tai investoinnit eivät ole alkaneet. Tänä aikana vuokrasopimus ei myöskään ole vielä kiinnityskelpoinen ilman kunnan vahvistusta.

 

Kunnanhallitus käsitteli 8.5.2023 § 78 hyväksyi päivitetyt sopimusehdot, jossa lisättiin lunastuslauseke. Sopimusehtoihin määriteltiin vuokrausehdot korjattuna lokakuun 2021 ja tammikuun 2022 välisellä 19,8 % indeksikorjauksella. Lunastusarvossa otettiin huomioon 30 vuoden pumpattavan veden maksimiarvo lisättynä kunnan sijoituksella kiinteistöön.

 

Kunnanhallitukselle esitettiin myös ensimmäisen vaiheen rakentamissuunnitelmat, jotka rakennustarkastajan lausunnon mukaan ovat toteuttamiskelpoiset.

 

Kunnanjohtajan ja hankekehittäjän välisessä neuvottelussa 25.5.2023 käytiin läpi sopimusehdot ja sopimukseen tehtiin käytännössä vain teknisiä muutoksia, joilla haluttiin varmistaa mm vuokrasopimuksen kiinnityskelpoisuus. Aiesopimus todettiin myös edelleen ajankohtaiseksi ja tarpeelliseksi vedenpakkaamon kehittämisen mahdollistamisessa.

 

Hankkeen toteuttamista varten on perustettu erillinen yhtiö Fin-Globe Oy, jonka osakkaina ovat vesihuoltoasiantuntija Heikki Hautala ja kaupallistamisen asiantuntija Heikki Kokkonen.

 

Koska vuokrasopimus sisältää lunastuslausekkeen on päätös hyväksymisestä tehtävä kunnanvaltuustossa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle vuokrasopimuksen ja aiesopimuksen hyväksymistä Fin-Globe Oy:n kanssa.

Kunnanhallitukselle annetaan valtuudet päättää sopimuksiin liittyvistä teknisluoteisista muutoksista ja sopimuksen allekirjoittamisesta.

 

Päätös Kunnanjohtajan muutettu päätösehdotus:

Kunnanhallitus jättää asian pöydälle jatkovalmistelua varten. Jatkovalmistelussa lähtökohtana on 3 vuoden irtisanottavissa oleva vuokrasopimus, jonka aikana Fin-Globe Oy voi alueella valmistella hanketta vedenpakkaustoiminnan investointien käynnistämiseen ja vuokrasopimuksessa sitoudutaan, että pitkäaikaiseen, sisällöltään neuvoteltuihin, maanvuokrasopimukseen ja aiesopimukseen, kun hankkeen liiketoiminta- ja rahoitussuunnitelmat ovat varmistuneet vedenpakkaamoinvestointien toteuttamiseksi.

Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle jatkovalmistelua varten.