Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 150


 

Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2025 - 2026 laadintaohjeet

 

Kh 18.09.2023 § 150 

97/02.02.00/2023

 

 

Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, heli.janhunen@rautjarvi.fi

 

Kuntalain (410/2015) 110§:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksyminen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Kuntalain mukaan talouden tasapainottamiseksi ei laadita erillistä toimenpideohjelmaa, vaan kaikki yksilöidyt tasapainottamistoimenpiteet esitetään talousarviossa ja -suunnitelmassa. Usealle vuodelle ulottuvat talouden tasapainottamistoimenpiteet tarkistetaan ja hyväksytään vuosittain talousarvion ja -suunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Talousarvioon ja -suunnitelmaan otettavat toimenpiteet on esitettävä yksilöityinä, rahamääräisinä ja ajallisesti kohdistettuina.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaan enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.

 

Talousarvioehdotukseen 2024 on Rautjärven kunnan valtionosuudet arvioitu 2 051 608,00 euroa. Suunnitelma vuosien 2024 ja 2025 valtionosuudet on arvioitu Kuntatalousohjelman painelaskelman mukaan.

 

Rautjärven talousarvioehdotus on laskettu kahdella tuloveroprosentilla. Laskettaessa verotuloprosentilla 7,9 jää tulokseksi 2024 vuodelle

-87 930,49. Kun verotuloprosenttina käytetään 8,3 jää tulokseksi

69 472,14. Talousarvion valmistelun pohjana on käytetty tuloveroprosenttina 7,9 %.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Janhunen Heli

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelman laadintaohjeet liitteen mukaisesti ja saattaa ne kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus
Talousarvio laaditaan 7,9 % kunnallisverolla ja 0-tuloksella.