Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 42


 

Kunnan talouskatsaus tammikuulta 2024

 

Kh 11.03.2024 § 42 

47/02.02.02/2024

 

 

Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja

 p. 040 354 0292, heli.janhunen@rautjarvi.fi

Kunnan talous on tammikuussa toteutunut kohtuullisesti. Tulojen toteutuma on tammikuun lopussa 4,78 %, mikä johtuu laskutuksen jälkijättöisyydestä.

 

Huolta aiheuttaa tammikuussa saatu tieto yhteisöverojen 44 %:n pienenemisestä talousarvioon nähden. Verottajalta saadussa vastauksessa perusteltiin muutosta seuraavasti: "kerroinosuus, eli yhden vuoden tiedoista johdettu "jako-osuus" verovuoden 2020 tiedoissa on poikkeuksellisen korkea 0,00151668 ja verovuonna 2022 teidän osuutenne on 0,0004665704, eli laskua on tullut noin 69 prosenttia.

 

Tuo 2020:n poikkeuksellisen korkea osuus aiheutti sen, että aikanaan verovuoden 2022 jako-osuus teillä puolestaan nousi peräti 60 prosenttia, ja koska 2020 pysyi laskennassa vielä kun laskettiin 2023 jako-osuuksia, niin taso oli suunnilleen sama (+3 %).

 

Poikkeuksellisuus näyttäisi johtuvan käytännössä Metsä Boardin yhteisöveroista. Kuntaosuutenne on ollut verovuoden 2020 yhtiön verosta yli kolme miljoonaa, mutta nyt 2022 tiedoissa yhtiö on hyödyttänyt teitä vain reilun 400 tuhatta."

 

Yhteisöveroarvion poikkeama johtuu siitä, että ennustekehikko ei pysty ottamaan huomioon todellista verokertymää ennen verotuksen vahvistamista. Arvio vuodelta 2024 kertyvästä yhteisöverosta oli 1,54 M€, kun toteutuma on tosiasiassa 0,82 M€.

 

Uuden jako-osuuden vahvistumisen myötä vuoden 2024 yhteisöverotulot ovat jäämässä noin 745.000 euroa talouasrviossa arvioitua pienemmiksi.

 

Jako-osuuden laskun vaikutus kunnan talouden tasapainoon voi vaikuttaa heikentävästi jopa 1,3 M€ vuonna 2025, mutta nettovaikutusta ei vuonna 2026 näyttäisi olevan merkittävästi, koska verotulojen tasausjärjestämä kattaa yhteisöverotulojen alentumista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi tammikuun 2024 taloustilanteen

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi talouskatsauksen tiedoksi.