Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.05.2025/Pykälä 100



 

Kunnan viestintäohjeet

 

Kh 19.05.2025 § 100 

66/07.02.03/2025

 

 

Valmistelija Piia Holappa, viestintäkoordinaattori

 p. 040 579 7579, piia.holappa@rautjarvi.fi

 

Viestintäohje on yleisohje, joka sisältää linjauksia, toimintatapoja sekä käytänteitä sisäiseen ja ulkoiseen viestintään. Viestinnän tavoitteena on tukea ja edistää kuntastrategian toteuttamista, hyvää hallintoa ja kuntalaisten osallistamista. Viestinnän perustehtävänä on tarjota ajan tasalla olevaa tietoa kunnan toiminnasta, taloudesta, palveluista ja suunnitelmista sekä niiden vaikutuksista. Viestintää ohjaa kuntalaki, jonka mukaan kunnan on tiedotettava toiminnastaan sekä kerrottava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa. Viestinnässä on käytettävä selkeää ja ymmärrettävää kieltä ja otettava huomioon kunnan eri asukasryhmien tarpeet.

 

Kunnan viestinnän kokonaisuus on koottu viestintäohjeeseen, jota täydentävät erillinen graafinen ohje, kriisiviestintäohje, sosiaalisen median ohje, tekoälyn käyttöohje sekä tiedonhallinnon ja arkistotoimen toimintaohje sekä markkinointisuunnitelma.


Kunnan virallinen viestikanava on verkkosivusto osoitteessa www.rautjarvi.fi, jonka sisältöä ja palvelutasoa säädellään lainsäädännöllä:

 

-          Kuntalaki määrittelee verkkosivuston aseman kunnan virallisena tiedotuskanavana.

-          Kunnalla on lakisääteisten tehtävissä velvollisuus käyttää palvelutietovarantoa ja Suomi.fi integraatiota.

-          Verkkosivujen sisältöjen tulee täyttää saavutettavuusdirektiivin vaatimukset.

 

Verkkosivuston lisäksi kunnan on tarpeen pyrkiä viestimään yhdenmukaisesti eri kanavissa ja medioissa. Yhteisen ydinviestin lisäksi on tärkeää lisätä ymmärrystä viestinnän merkityksestä ja toimintatavoista.

 

Ohjeistuksessa otetaan kantaa myös luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden

ja työntekijöiden rooleihin ja vastuuseen some-viestinnässä.

 

Viestintä koostuu monista osa-alueista ja rakentuu kokonaisuus kerrallaan. Viestintäohjeen periaatteiden mukaisesti tällä hetkellä ollaan rakentamassa sitä täydentävää markkinointisuunnitelmaa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy viestintä-, some- ja tekoälyn ohjeet noudatettaviksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.