Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 210


 

Paikallinen sopimus paikallisten erien käytöstä

 

Kh 15.09.2025 § 210 

28/01.02.00/2025

 

 

Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja

 Puh. 040 3540 292, heli.janhunen@rautjarvi.fi

 

KVTES sopimusratkaisuun 2025–2028 sisältyy kehittämisohjelma, jonka mukaisia paikallisia kehittämiseriä tulee maksuun yksi vuodessa vuosina 2026, 2027 ja 2028. Kehittämiserien kohdentamisesta sovitaan paikallisesti. Sopimusten neuvotteluosapuolet ovat kuitenkin sopineet, että eriä käytetään muun muassa työ- ja palkkausjärjestelmien uudistamiseen ja kehittämiseen.

 

KVTESissa  ja varhaiskasvatuksessa (OVTESin osio G) on meneillään tasopalkkauudistus, jossa tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmästä siirrytään tasopalkkajärjestelmään 1.10.2025 mennessä. Järjestelmän toimeenpanoa tuetaan paikallisilla erillä.

 

Pääsopijajärjestöjen edustajat ja Rautjärven kunta ovat sopimassa paikallisella sopimuksella, että kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen, KVTES:n kunnanhallituksen hyväksymät tasopalkat harmonisoidaan samanaikaisesti ja laitetaan maksuun 1.9.2025 lukien kaikkien työntekijöiden osalta.

 

Samalla sopimuksella sovitaan 1.10.2026 ja 1.4.2027 erien maksun aikaistamisesta siten, siten että kaikille kunnan työntekijöille maksetaan kunnanhallituksen vahvistamaa, oikean tason tasopalkkajärjestelmän mukaista tasopalkkaa 1.9.2025 lukien.

 

Valtakunnalliset ja paikalliset tasolisät maksetaan kunnanhallituksen päätöksen 23.6.2025 §163 mukaisina, valtakunnallinen tasolisä lääkehoito 80 euroa/kk ja valtakunnallinen opiskelijan ohjaus 80 euroa/kk sekä paikallinen tasolisä 1.9.2025 lukien. Tasolisä, liikunnanopetus 400 euroa/kuukausi maksetaan 1.9.2025 lukien.

 

OVTES:n osio G:n kehittämisohjelmaerän summa maaliskuun 2025 palkkasumman pohjalta laskettuna on 15,93 euroa/kuukausi. Kaikkien Ovtes osio G:n henkilöstön palkat ovat valtakunnan tasoa korkeammat, joten 1.2.2025 ei ole mitään maksettavaa.

 

KVTES:n tasopalkkojen käyttöönottamiseen käytetään 1.6.2025 lukien KVTES:n paikallinen kehittämisohjelmaerä, jonka suuruus on 0,45 prosenttia kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen maaliskuun 2025 palkkasummasta.

 

Euromääräinen KVTES:n käytettävissä oleva summa on 891,21 euroa/kuukausi, josta kustannetaan tehtäväkohtaisten palkkojen nosto tehtävän tasopalkkaan oikeassa palkkaryhmässä, korotuksiin kuluu 300,33 euroa/kuukausi 1.2.2025 lukien, paikallista erää käytetään 1.6.2025 lukien tasopalkkajärjestelmän harmonisointiin 209,88 euroa/kk. Loppuosa erästä käytetään toistaiseksi voimassa olevan tasolisän täytäntöönpanoon 400 euroa/kuukausi.

 

Paikallisesti sovitaan, että sopimuskaudelle 2025–2028 sovittujen 1.10.2026 paikallisen erän maksu aikaistetaan siten, että erää käytetään jo 1.9.2025 lukien tasopalkkojen palkka-harmonisoinnin toteuttamiseksi. Jakoon tuleva paikallinen järjestelyerä 1.10.2026, jonka suuruus on 0,20 prosenttia kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen, KVTES:n palkkasummasta käytetään KVTES:n palkkojen harmonisointiin nyt 1.9.2925 lukien. Tarkka euromääräisen paikallisen erän euromäärä tarkistetaan 1.10.2026 järjestelyerän käyttöönoton yhteydessä.

 

Lisäksi sovitaan, että sopimuskaudelle 2025 – 2028 sovittujen 1.4.2027 paikallisen erän maksu aikaistetaan siten, että erää käytetään 1.9.2025 lukien tasopalkkojen palkkaharmonisoinnin toteuttamiseksi. Jakoon tuleva paikallinen järjestelyerä 1.4.2027, jonka suuruus on 0,40 prosenttia kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen, KVTES:n palkkasummasta käytetään KVTES:n palkkojen harmonisointiin. Tarkka euromääräisen paikallisen erän euromäärä tarkistetaan 1.4.2027 järjestelyerän käyttöönoton yhteydessä.

 

1.4.2027 paikallisen järjestelyerän laskennan yhteydessä selvitetään, kuinka paljon ko. erästä kului sopimuksessa tarkoitettuun palkkaharmonisointiin, ja kuinka paljon erästä mahdollisesti jää käytettäväksi 1.4.2027.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy paikallisen sopimuksen paikallisten erien käytöstä.

 

Päätös Hyväksyttiin.