RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 277
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Rautjärven kunnan henkilöstön työhyvinvointisuunnitelma vuodelle 2026
Työtk 26.11.2025 § 28
Valmistelija Saila Tuononen, henkilöstösihteeri
p. 040 565 2662, saila.tuononen@rautjarvi.fi
Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista henkilöstö-johtajista. Työhyvinvoinnista huolehtiminen on työelämän laatua parantavaa työnantajan ja koko henkilöstön välistä yhteistyötä ja hyödyntää molempia. Henkilöstön kokeman työtyytyväisyyden, terveyden ja hyvän työkyvyn avulla työn laatu paranee, ja työn tuloksellisuus kasvaa.
Työhyvinvoinnin kehittäminen ja sen merkityksellisyyden tunnustaminen on keino ylläpitää työntekijöiden työkykyä. Työssä jaksamista tukemalla työnantajan pystyy välittämään hyvän kuvan työnantajana. Työhyvinvoinnin merkitys kasvaa muutostilanteissa.
Esittelijä Hallintojohtaja Janhunen Heli
Päätösehdotus Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedokseen työhyvinvointisuunnitelman vuodelle 2026 ja ehdottaa kunnanhallitukselle sen vahvistamista
Päätös Työyhteisötoimikunta merkitsi tiedokseen työhyvinvointisuunnitelman vuodelle 2026 ja ehdottaa kunnanhallitukselle sen hyväksymistä.
Kh 08.12.2025
137/01.03.00/2025
Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja
p. 040 3540 292, heli.janhunen@rautjarvi.fi
Esitellään Rautjärven työhyvinvointisuunnitelma vuodelle 2026.
Esittelijä Kunnanjohtaja, vs. Kääriäinen Maija
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2026 työhyvinvointisuunnitelmat.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |