RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 64
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuntalaisaloitteet 2025
Kh 27.04.2026 § 64
16/00.01.02/2025
Valmistelija Heli Janhunen, hallintojohtaja
p. 040 354 0292, heli.janhunen@rautjarvi.fi
Kuntalain mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä, säätiöllä ja palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet on tuotava valtuuston tietoon vähintään kerran vuodessa.
Valtuuston työjärjestyksen mukaan kunnanvaltuustolle on vuosittain tuotava luettelo kuntalaisten tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, jos valtuusto ei ole niitä lopullisesti käsitellyt.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kääriäinen Maija
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto merkitsee tiedokseen kuntalaisaloitteet vuodelta 2025 sekä toteaa liitteenä olevat kuntalaisaloitteet loppuun käsitellyksi.
Päätös Muutettu päätösehdotus:
Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto merkitsee tiedokseen kuntalaisaloitteet vuodelta 2025 sekä toteaa liitteenä olevat kuntalaisaloitteet loppuun käsitellyksi. Yhdistelmä kuntalaisaloitteista ja ote pykälästä lähetetään kunnanvaltuuston jäsenille huhtikuun aikana.
Päätös: Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |