RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 25.05.2026/Asianro 86
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Mikroyrittäjien kasvuohjelma
Kh 25.05.2026
82/00.01.05/2026
Valmistelija Maija Kääriäinen, kunnanjohtaja
p. 040 656 9258, maija.kaariainen@rautjarvi.fi
Business Joensuu valmistelee rahoitushakemusta hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää Pohjois- ja Etelä-Karjalan maaseutumaisten alueiden mikroyritysten liiketoimintaosaamista, investointikyvykkyyttä sekä tuote- ja palveluvalikoimaa.
Etelä-Karjalan yrityspalvelut, mukaan lukien Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy ja Lappeenrannan kaupunki, ovat mukana hankkeessa osatoteuttajina. Rautjärven kuntaa on pyydetty mukaan hankkeen yhteistyökumppaniksi erityisesti kunnan työllisyyspalveluiden näkökulmasta.
Hankkeen päätavoitetta tarkentavat mikroyritysten kasvun, investointikyvykkyyden ja elinmahdollisuuksien edistäminen liiketoimintaosaamista kehittämällä, mikroyritysten rohkaiseminen työnantajuuteen sekä työnantajaosaamisen kehittäminen. Lisäksi hankkeessa kehitetään mikroyrityksille suunnattuja palveluja, valmennuksia ja välineitä sekä tunnistetaan piileviä työpaikka- ja osaamistarpeita.
Yhteistyökumppanin kanssa on sovittu, että Rautjärven kunnan yhteistyö hankkeessa tehdään pääasiallisesti kunnan työllisyyspalveluiden, erityisesti työllisyyskoordinaattorin, kanssa.
Yhteistyö sisältää seuraavia tehtäviä:
- Piilotyöpaikkojen ja osaamistarpeiden tunnistaminen
Hankkeessa tunnistetaan mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä mikroyritysten piileviä työvoima- ja osaamistarpeita sekä kehitetään toimivaa yhdyspintaa yritysten ja työllisyyspalveluiden välille. Tavoitteena on edistää henkilöasiakkaiden sujuvaa työllistymistä hankkeen kohderyhmäyrityksiin. - Yritysten ja työnhakijoiden yhteensovittaminen
Tunnistettujen tarpeiden pohjalta ohjataan mahdollisuuksien mukaan sopivia työnhakijoita yrityksiin sekä tuetaan rekrytointien sujuvuutta ja oikea-aikaisuutta. - Vaikuttavuuden seuranta ja toimintamallin kehittäminen
Yhteistyössä seurataan toimenpiteiden vaikuttavuutta, kuten tunnistettuja työmahdollisuuksia ja toteutuneita työllistymisiä, sekä kehitetään toimintamalleja kokemusten ja jatkuvan oppimisen pohjalta. - Viestintä ja kohderyhmien tavoittaminen
Rautjärven kunta tukee mahdollisuuksien mukaan hankkeen viestintää ja kohderyhmien tavoittamista eri viestintäkanavien kautta. - Tapahtumista tiedottaminen
Kunta tiedottaa mahdollisuuksien mukaan hankkeen tapahtumista ja tilaisuuksista alueen yrityksille ja muille kohderyhmille. - Muut yhteistyössä sovittavat tehtävät
Tarvittaessa voidaan toteuttaa myös muita hankkeen tavoitteita tukevia toimenpiteitä, joista sovitaan erikseen hankkeen toteutusaikana.
Yhteistyökumppani toteuttaa tehtävät omilla resursseillaan ilman hankkeesta kohdennettavaa rahoitusosuutta. Yhteistyösopimus ei siten edellytä Rautjärven kunnalta rahallista maksuosuutta eikä hankerahoitukseen perustuvaa työpanosta.
Yhteistyösopimus astuu voimaan, kun kaikki sopijapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa yhteistyöhankkeen toteutuksen päättymiseen saakka. Mikäli rahoittaja tekee hankkeesta kielteisen rahoituspäätöksen, yhteistyösopimuksen voimassaolo päättyy rahoittajan kielteisen päätöksen päivänä.
Hankkeeseen osallistuminen yhteistyökumppanina tukee Rautjärven kunnan elinvoima- ja työllisyystavoitteita. Hanke voi vahvistaa paikallisten mikroyritysten kasvuedellytyksiä, parantaa yritysten ja työllisyyspalveluiden välistä yhteistyötä sekä edistää alueen piilevien työmahdollisuuksien tunnistamista.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kääriäinen Maija
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy yhteistyökumppanuuden Business Joensuun valmistelemassa mikroyritysten kasvua, liiketoimintaosaamista, investointikyvykkyyttä ja työllistämisvalmiuksia edistävässä hankkeessa.
Kunnanhallitus valtuuttaa kunnanjohtajan tai hänen määräämänsä viranhaltijan allekirjoittamaan hanketta koskevan yhteistyösopimuksen.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |