RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 15.06.2026/Asianro 110
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Drooniuhka
Työtk 09.06.2026 § 22
Valmistelija Saila Tuononen, henkilöstösihteeri
p. 040 565 2662, saila.tuononen@rautjarvi.fi
Kuntatyönantaja on lähettänyt kirjeen 18.5.2026 liittyen drooniuhan vuoksi annetun vaaratiedotteen vaikutuksista palkanmaksuun.
Lähtökohta on, että työntekijälle/viranhaltijalle maksetaan palkkaa tehdystä työstä. Työntekijä/viranhaltija on velvollinen saapumaan työpaikalle ja olemaan työnantajan käytettävissä. Jos työntekijä/viranhaltija ei voi drooniuhan vuoksi tulla töihin, työntekijän/viranhaltijan tulee välittömästi ilmoittaa poissaolostaan työnantajalle. Viranomaisohjeistuksen noudattamisesta johtuvia poissaoloja ei pidä tulkita luvattomiksi poissaoloiksi.
Jos työntekijä/viranhaltija ilmoittaa työnantajalle, että ei pysty viranomaisen vaaratiedotteen vuoksi tulemaan töihin, KT:n tulkinnan mukaan työnteko ei ole estynyt työnantajasta johtuvasta syystä.
KT:n tulkinnan mukaan työnantajalla ei ole palkanmaksu-velvollisuutta tilanteessa, jossa työntekijä/viranhaltija ei saavu työpaikalle viranomaisen antaman ohjeistuksen vuoksi.
Työsopimuslain mukaan työnantajalla olisi palkanmaksuvelvollisuus enintään 14 päivän ajalta, jos työntekijän työnteko olisi estynyt työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen työntekijästä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi. Kyseinen säännös koskee nimenomaisesti työpaikkaa kohdannutta tilannetta. Näin ollen työsuhteisia koskeva työsopimuslain 2:12 ei KT:n tulkinnan mukaan tule palkanmaksun osalta sovellettavaksi. Kuntia ja hyvinvointialueita koskevassa viranhaltijalaissa ei ole vastaavaa säännöstä.
Työnantajan on hyvä huomioida virka- ja työsopimusten määräys, jonka mukaan jos työpäivä viranhaltijan/työntekijän pyynnöstä tai muutoin hänestä johtuvasta syystä jää satunnaisesti vajaaksi eikä vajausta ole tehty takaisin muuna aikana, vähennetään kuukausipalkasta edellä tarkoitettu tuntipalkka kultakin poissaolotunnilta.
Kuntatyönantaja on lähettänyt KT-yhteyshenkilökirjeen 20.5.2026, jossa on lisäohjeita liittyen droonivaaraan.
Sisäministeriön pelastustoimi on antanut 18.5.2026 ohjeistuksen drooniuhkiin varautumisesta. Ohjeessa korostetaan, että jos henkilö työskentelee yhteiskunnan kannalta kriittisessä tehtävässä ja työntekijän pitää siirtyä töihin, hänen tulee noudattaa työnantajan ohjetta ja järjestelyä. Ohjeen mukaan työntekijän tulee selvittää työnantajalta, kuinka työpaikalla toimitaan vaaratilaneessa.
Suomessa on tällä hetkellä voimassa normaaliolojen työlainsäädäntö ja työ- ja virkaehtosopimusten määräykset. Paikallisesti on syytä käydä lävitse lainsäädäntö ja sen tarjoama keinovalikoima sekä virka- ja työehtosopimusten määräykset. Näitä ovat muun muassa lisä- ja ylityön teettämisen edellytykset sekä työaikalaissa tarkoitettu hätätyö. Hätätyön teettäminen on aina tapauskohtaista ja siitä tulee ilmoittaa Lupa- ja valvontaviranomaiselle, joka viime kädessä arvioi hätätyön teettämisen edellytysten täyttymisen.
Työnantajan tulee käydä lävitse olemassa olevat ohjeensa vastavanlaisia tilanteita varten. Tarvittaessa työnantajan tulee päivittää työpaikan pelisäännöt sekä laatia ja täydentää voimassa olevia soveltuvia ohjeita yhdessä henkilöstön edustajien (luottamusedustajien) kanssa. Erityisesti yhteiskunnan kannalta kriittisissä tehtävissä työvuorojärjestelyistä tulisi olla selkeät toimintatavat. Myös etätyöstä tulee olla ohjeistus vaaratilanteita
silmällä pitäen
Drooniuhan tilanteissa on tärkeää noudattaa ja seurata viranomaisten ohjeita. Viranomaisten antamassa vaaratiedotteessa annetaan olennaisimmat ohjeet. Myöhemmin viranomaiset voivat antaa lisää ohjeita ja tarkempia tietoja tilanteesta.
Työnantajan on työturvallisuuslain 8 §:n mukaan tarpeellisilla toimenpiteillä huolehdittava työntekijän turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantaja ei pääsääntöisesti vastaa kodin ja työpaikan välisen työmatkan turvallisuudesta, vaan vastuu alkaa vasta työssä ja työpaikalla.
Viranomaisten ohjeiden mukaan, jos henkilö työskentelee yhteiskunnan kannalta kriittisessä tehtävässä ja hänen täytyy drooniuhan tilanteessa siirtyä työpaikalle, tulee noudattaa työnantajan ohjeita ja järjestelyjä. Työnantajan tulee ohjeistaa henkilöstöä, miten työpaikalla toimitaan vaaratilanteessa.
Rautjärven kunnassa tulee laatia selkeät ohjeet mahdollisen drooniuhan varalle. Mikäli drooniuhan vallitessa on työn luonteen vuoksi mahdollista työskennellä etänä, asiasta tulee sopia lähijohtajan kanssa.
Esittelijä Hallintojohtaja Janhunen Heli
Päätösehdotus Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedoksi KT:n lähettämät kirjeet drooniuhkaan liittyen ja saattaa ne kunnanhallitukselle tiedoksi sekä esittää, että kunnanhallitus hyväksyy työntekijöille mahdollisuuden etätyöhön työn luonteen salliessa drooniuhan aikana. Lisäksi työyhteisötoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että Rautjärven kunnassa laaditaan selkeät ohjeet drooniuhan varalle.
Päätös Työyhteisötoimikunta merkitsee tiedokseen KT:n lähettämät kirjeet drooniuhkaan liittyen ja esittää kunnanhallitukselle, että Rautjärven kunnassa laaditaan selkeät ohjeet drooniuhan varalle. Lisäksi työyhteisötoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy drooniuhan vallitessa etätyömahdollisuuden henkilöstölle työnluonteen niin salliessa.
Kh 15.06.2026
55/09.06.00/2026
Valmistelija Maija Kääriäinen, kunnanjohtaja
p. 040 656 9258, maija.kaariainen@rautjarvi.fi
Työyhteisötoimikunta on käsitellyt KT kunnille lähettämiä drooniuhkaa koskevia ohjeita ja tiedotteita. Keskustelussa nousi esille tarve yhtenäisille toimintatavoille tilanteissa, joissa kunnan toimintaan, henkilöstöön tai toimitiloihin kohdistuu drooniuhka tai muu vastaava turvallisuuteen liittyvä häiriötilanne.
Työyhteisötoimikunta katsoo, että henkilöstön turvallisuuden sekä toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi kunnassa on tarkoituksenmukaista laatia selkeät toimintaohjeet drooniuhkatilanteita varten. Ohjeistuksen tavoitteena on määritellä vastuut, toimintamallit ja viestintäkäytännöt erilaisissa uhkatilanteissa.
Lisäksi työyhteisötoimikunta on esittänyt, että drooniuhkatilanteissa etätyön käyttöä voidaan hyödyntää niissä tehtävissä, joissa työn luonne sen mahdollistaa. Etätyön käyttöä arvioitaisiin tapauskohtaisesti huomioiden uhkatilanteen laajuus, henkilöstön turvallisuus sekä palveluiden jatkuvuus.
Työyhteisötoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että kunnassa laaditaan drooniuhkatilanteita koskeva toimintaohje ja että etätyön käyttömahdollisuus huomioidaan osana uhkatilanteiden hallintaa työnantajan harkinnan mukaisesti.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kääriäinen Maija
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Rautjärven kunnassa laaditaan drooniuhkatilanteita koskeva toimintaohje osana kunnan varautumista ja turvallisuusjohtamista. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että drooniuhkatilanteissa etätyö voidaan työnantajan harkinnan perusteella mahdollistaa niissä tehtävissä, joissa työn luonne sen sallii ja etätyön tekeminen on toiminnan kannalta tarkoituksenmukaista.
Päätös
| Edellinen asia | Seuraava asia | |