RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 143
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan edustajat asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöissä
Kh 16.08.2021 § 143
144/00.00.01/2021
Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja
p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus käyttää kunnan puhevaltaa ja vastaa kunnan toiminnan omistajaohjauksesta.
Kunnan puhevaltaa käytetään kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksissa, joihin kunnan tulee valita edustajansa. Eräissä yhtiöissä Rautjärven kunnalle on varattu myös hallituspaikkoja.
Yhtiökokousedustus ei tuota hallintolain mukaista esteellisyyttä käsitellä yhteisön asiaa kunnassa.
Kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöissä yhtiökokouksissa päätetään osakkaiden rahoitusvastuuseen kuuluvista peruskorjaustöistä, jotka voivat vaikuttaa myös kunnan talousarviomäärärahojen käyttöön. Kunnan tiedonkulun ja omistajaohjauksen järjestämiseksi olisi tarkoituksenmukaista, että kunnan viranhaltija toimisi kunnan edustajana yhtiökokouksissa.
Yhtiökokousedustajiksi soveltuvia viranhaltijoita ovat kunnan asuntojen isännöitsijänä toimiva rakennus- ja kunnossapitopäällikkö, hallintojohtaja ja kunnanjohtaja. Yhtiökokousedustajia ei tulisi valita yhtiöiden hallituksiin mahdollisen yhteisöjäävin takia.
Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee toimikaudekseen 2021 - 2025 kunnan edustajat:
1. As. Oy Kenraalintorni, yhtiökokousedustajaksi rakennus- ja kunnossapitopäällikkö Pasi Kautto;
2. As Oy Laikko, yhtiökokousedustajaksi rakennus- ja kunnossapitopäällikkö Pasi Kautto;
3. As. Oy Livastintoivo, yhtiökokousedustajaksi rakennus- ja kunnossapitopäällikkö Pasi Kautto;
4. As Oy Rautjärven Toivo, yhtiökokousedustajaksi hallintojohtaja Eija Hämäläinen, hallituksen jäseneksi rakennus- ja kunnossapitopäällikkö Pasi Kautto
5. As Oy Roihantie 3; yhtiökokousedustajaksi rakennus- ja kunnossapitopäällikkö Pasi Kautto;
6. As Oy Simpeleen Jussinkulma, yhtiökokousedustajaksi hallintojohtaja Eija Hämäläinen, hallituksen jäseneksi tekninen johtaja Juho Jylhä
7. As Oy Ahomäki; yhtiökokousedustajaksi Harri Vuorela
8. Kiinteistö Oy Simpeleen palvelukeskus, yhtiökokousedustajaksi hallintojohtaja Eija Hämäläinen, hallituksen jäseneksi rakennus- ja kunnossapitopäällikkö Pasi Kautto,
9. Kiinteistö Oy Rautjärven Liiketalo, yhtiökokousedustajaksi kunnanjohtaja Harri Anttila, hallituksen jäseneksi rakennus- ja kunnossapitopäällikkö Pasi Kautto.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |