Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.03.2023/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Rautjärven kunnan organisaation muutokset

 

Kh 06.03.2023 § 39 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kunnanvaltuuston on kokouksessaan 12.12.2022 § 45 käsitellyt Rautjärven kunnan toiminnan järjestämistä ja hyväksynyt organisaatiorakenteen muutoksen periaatteet. Kunnanvaltuusto hyväksyi samalla muutoksen toimeenpanon kunnanhallituksen päätöksillä.

 

Muutoksen edellytyksenä on kuitenkin valtuuston hyväksymät muutokset hallintosääntöön ja uuden organisaation muodostamisen tuottamat muutokset talousarviomäärärahoihin.

 

Jatkovalmistelussa tehty vastuualueisiin ja organisaatiorakenteeseen vielä muutamia muutoksia ja ne on esitetty hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle 13.3.2023 hallintosäännön muutoksen yhteydessä.

 

Hallintosäännön 13 §:n mukaan kunnanhallitus päättää toimialojen välisestä työnjaosta ja nimeää toimialajohtajat sekä 16 §:n mukaan toimialan organisaatiosta ja tehtävistä.

 

Kunnanjohtaja päättää hallintosäännön 14 §:n perusteella esiteltyään asian johtoryhmässä toimialojen välisestä työnjaosta ja työvoiman käytöstä, henkilöstöorganisaation jakamisesta tuloyksiköihin ja niiden esimiehistä sekä sijoittamisesta toimialajohtajien alaisuuteen.

 

Kunnanjohtaja on laatinut Rautjärven kunnan organisaation muutoksesta oheisen esityksen.

 

Ennen päätöksentekoa on merkittävät muutokset käsiteltävä yhteistoiminnassa työnantajan ja henkilöstön välillä henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavat muutokset työn organisoinnissa. Muutoksen periaatteet on käsitelty laajassa yhteistoimintamenettelyssä syksyllä 2022, joten tässä vaiheessa menettelyksi riittää esityksen käsittely työyhteisötoimikunnassa.

 

Työyhteisötoimikunnan käsittelyn jälkeen kunnanhallitus vahvistaa Rautjärven kunnan organisaatiorakenteen, jonka pohjalta valmistellaan muutokset talousarviorakenteeseen ja esitetään muutokset tulosalueiden välillä kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi sekä käyttösuunnitelmat käsiteltäviksi toimielimille.

 

Organisaatiorakenteen vahvistamisen jälkeen kunnanhallitus niemää toimialajohtajat ja kunnanjohtaja vahvistaa toiminta- ja tulosyksiköiden lähijohtajat.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy oheisen esityksen "Rautjärven kunnan organisaatio 1.4.2023 lukien" jatkokäsittelyyn työyhteisötoimikunnassa sekä saattaa esityksen tiedoksi kunnanvaltuustolle hallintosäännön muutosesityksen yhteydessä.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 

Työtk 20.03.2023 § 8 

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

 p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Rautjärven kuntaorganisaation muutosta on valmisteltu kesästä 2022 alkaen ja siihen liittyen käytiin muutosneuvottelut, joiden jälkeen kunnanvaltuusto hyväksyi muutoksessa noudatettavat periaatteet. Kunnanvaltuusto hyväksyi 13.3.2023 hallintosäännön muutokset, jolla tehtäviä on siirretty toimialojen ja tulosalueiden kesken. Nyt vuorossa on kuntaorganisaation muutos, josta kunnanhallitus päättää työyhteisötoimikunnan käsittelyn jälkeen. Ohessa on käsittelyssä oleva esitys.

 

Olennaisimpia muutoksia ovat Konsernin tukipalveluyksikön perustaminen elinympäristöpalveluihin ja työllisyyden edistäminen -tulosyksikön muodostaminen konsernipalveluihin. Muutoksen yhteydessä kunnanhallitus nimeää toimialajohtajat ja kunnanjohtajan sekä toimintayksiköiden lähijohtajat johtoryhmän käsittelyn jälkeen.

 

Organisaatiorakenteen vahvistamisen jälkeen tehdään talousarviomuutokset, jotka vastaavat uutta rakennetta. Käytännössä muutokset ovat pieniä, koska muutoksessa käytetään voimassa olevia kustannuspaikkoja.

 

Kaikkiaan muutosten täytäntöönpano on valmis kesäkuun loppuun mennessä. Uusi organisaatio tulee käyttöön sitä mukaan, kun täytäntöönpanopäätökset saadaan tehtyä. Siihen saakka noudatetaan tällä hetkellä voimassa olevia käytäntöjä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Työyhteisötoimikunta käsittelee kunnanhallituksen esityksen Rautjärven kunnan organisaation muutoksesta oheisen esityksen pohjalta ja antaa tarvittaessa lausunnon esityksestä.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Kh 27.03.2023 § 54 

120/00.01.02/2022

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p- 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi 13.3.2023 § 10 hallintosäännön hallintosäännön muutokset, jossa päätösvaltaa ja vastuuta siirrettiin toimielinten kesken:

-          Työllisyyden hoito siirtyi konsernipalveluille kunnanhallituksen alaisuuteen hyvinvointilautakunnalta ja

-          Kunnan tukipalveluyksikön tehtävät määriteltiin elinympäristölautakunnan alaisuuteen, jolloin ruokahuolto- ja siivouspalvelujen järjejestäminen siirrettiin pois hyvinvointilautakunnalta.

 

Nämä kunnan organisaation vaikuttavat muutokset on huomioitu esityksessä niin, että ne on esitetty yhtenevästi toimielinten ja toimialojen vastuualueiksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Rautjärven kunnan organisaation tehtävien ja vastuualueiden jakaantumisen toimialoittain toiminta- ja tuloysiköihin esityksen mukaisesti sekä otettavaksi huomioon toimintayksiköiden lähijohtajien nimeämisessä ja talousarvion muutoksen valmistelussa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa