Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautjärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.rautjarvi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.06.2023/Pykälä 90


 

Henkilökohtaisen lisän euromäärän vahvistaminen

 

Kh 05.06.2023 § 90 

64/01.02.00/2023

 

 

Valmistelija Harri Anttila, kunnanjohtaja

p. 0400 559 034, harri.anttila@rautjarvi.fi

 

Rautjärven kunnassa on otettu käyttöön vuonna 2017 henkilökohtaisen työsuorituksen arviointijärjestelmä. Henkilökohtaisessa suoritusarvioin-nissa arvioidaan työntekijän ammatinhallintaa ja hänen kykyään suoriutua töistään. Palkitseminen toteutetaan henkilökohtaisella lisällä. Henkilökohtainen lisä ja henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuvat kunnallisiin virka- ja työehtosopimuksiin.

 

Henkilökohtaiset lisät myönnetään määräaikaisina siten, että 40 % henki-lökohtaisesta lisästä on henkilölle toistaiseksi voimassa olevaa ja 60 % voimassa määräaikaisesti lisän myöntämistä seuraavan vuoden loppuun saakka. Määräaikaisesti voimassa olevan osan maksamisen jatkaminen arvioidaan sen myöntämistä seuraavan vuoden kehityskeskusteluissa.

 

Jos arvioinnin mukainen henkilökohtainen lisä alenee niin, työntekijän on mahdollista pyytää uusi arviointi vuoden loppuun mennessä. Arvioinnin pistemäärän noustessa aiempaan tasoon, niin henkilökohtaista lisää ei alenneta.

 

Järjestelmän mukaan kunnan palveluksesta poistuneille maksetut henkilökohtaiset lisät, määrävuosikorotukset ja syrjäseutulisät tulisi palauttaa henkilökohtaisen lisän järjestelmään alennettuna kunnan henkilöstömäärän vähenemisen suhteessa.

 

Tänä vuonna on kuitenkin päädytty paikallisen järjestelyerän takia ja käytännön laskentateknisistä syistä siihen, että järjestelmään ei lisätä eikä siitä poisteta varoja vaan henkilökohtaiset lisät maksetaan arviointien mukaisina yleiskorotuksilla korjatulla määrällä eikä pisterajoja muuteta, jotta uudet henkilökohtaiset lisät saadaan maksuun ennen kesälomia.

 

Pistemäärän erityisenä korotuksena toteutuu OVTESin alaisille henkilöille yleiskorotusta suurempi korotus, koska 1.10.2022 toteutunut sopimuskorotus oli muita sopimusaloja alhaisempi.

 

Kunnanhallitus vahvistaa vuosittain maksettavan henkilökohtaisen lisän euromäärän. Sopimuskorotuksilla korjatut euromäärät ovat 1.5.2023 lukien 261,40 €/kk ja 1.6.2023 lukein 265,32 €/kk.

 

Kunnanhallitus on 29.03.2021 § 61 vahvistanut henkilökohtaisen lisän määrien pistemäärän, jonka mukaisesti lasketaan arvioinnin mukainen henkilökohtainen lisä suhteessa vahvistettuun euromäärään seuraavasti:

 

Pisteet  1.5.2023  1.6.2023

31-33 (25%)    65,35 €    66,33 €

34-36 (45%)  117,63 €  119,39 €

37-39 (70%)  182,98 €  185,72 €

40-44 (100%) 261,40 €  265,32 €

 

Henkilökohtaiset arvioinnit on tehty kevään 2023 aikana ja toimialajohtajat voivat tehdä päätökset sen jälkeen, kun henkilökohtaisen lisän määrät on vahvistettu. Päätösten jälkeen toteutuneista henkilökohtaisen lisän määristä annetaan selonteko kunnanhallitukselle ja työyhteisötoimikunnalle, jonka pohjalta voidaan arvioida täyttääkö päätös paikallisen sopimuksen sekä sopimusaloittain työ- ja virkaehtosopimuksen vaatimukset.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Anttila Harri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus vahvistaa kaikilla sopimusaloilla noudatettavaksi henkilökohtaisen lisän 100 % euromääräksi 1.5.2023 261,40 €/kk ja 1.6.2023 265,32 €/kk.

Uudet ja korotetut henkilökohtaiset lisät maksetaan esimiesten tekemiin arviointeihin perustuen toimialajohtajien ja kunnanjohtajan päätöksillä 1.5.2023 lukien ja alennetut henkilökohtaiset lisät 1.1.2024 lukien.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi henkilökohtaisen lisän euromäärät maksukäytännön päätösesityksen mukaisesti.